Uutiset

Trilleri kääntyi Kerholle

HPK:n ja Oriveden Ponnistuksen väliset naisten Mestaruusliigan ottelut ovat lähes aina oikeita lajin jännitysnäytelmiä. Sunnuntai ei siihen tuonut poikkeusta. Täydet viisi erää pelattiin ennen kuin Anna Boricheva päätti ratkaisevan erän HPK:lle lukemin 17–15.

Viidennessä erässä OrPo pääsi ensimmäisenä ottelupalloon, mutta ei onnistunut. HPK teki pelin kolme viimeistä pistettä, Boricheva kaksi viimeisintä.

Kerho voitti kaksi ensimmäistä erää. Ensimmäistä OrPo johti 24–22, mutta Julia Tokarenko sähläsi erän lähes yksin kotijoukkueelle ja ratkaisevaan virheeseen sortui myös Agnes Pallag. HPK vei erän värikkäiden vaiheiden jälkeen lopulta 27–25.

Toinen erä oli ensimmäisen kaltainen. Molemmat joukkueet pelasivat ajoittain hyvin ja sortuivat sitten taas virhesumiin. HPK oli taas lopussa vahvempi, erä kotijoukkueelle 25–22.

Seuraavat kaksi erää menivät Orivedelle 25–19 ja 25–20. Kerholla oli hetkensä kummassakin erässä, mutta ote ei vaan kestänyt. OrPo puolusti loistavasti ja löysi myös hyökkäystehonsa. Bojana Martinovicin ja Agnes Pallagin käsi kävi ja myös Tokarenko nosti tasoaan selvästi. Kahden erän jälkeen hänen saldonsa oli 3/–5 ja pelin lopussa 16/0. Martinovic oli silti OrPon paras pelaaja. Myös passari Annina Antikainen oli jälleen hyvä.

HPK torjui, OrPo puolusti

HPK:n torjunta oli sunnuntainakin lähes parasta A-luokkaa. Michaela Madsen pysäytti OrPon hyökkäyksen peräti kahdellatoista torjunnallaan. Karoliina Friberg torjui Kerholle seitsemän pistettä. Friberg oli elementissään myös syöttäjänä. Hän lähetti OrPon kenttään viisi ässää. Keskipelaajien taistossa HPK oli OrPoa kovempi.

– Oli tosi hyvä peli. Joka pisteen edestä saimme pelata ja tehdä töitä. OrPo puolustaa hyvin ja sillä on myös kovia lyöjiä, Friberg selvitti.

Fribergin syöttö on ollut pitkin kautta vastustajille vaikea otettava.

– Samalla syötöllä on menty. Nyt osui pallo hyvin käteen, hän hymyili.

Hyvin voi olla niinkin, että HPK ja OrPo tarjoavat keskinäistä lentisherkkuaan seuraavan kerran välierävaiheessa. Sunnuntain voitolla HPK sai vahvan otteen runkosarjan toiseen sijaan ja OrPo on siinä tapauksessa tulossa kolmanneksi. Kumpikin lähtee aikoinaan selvänä suosikkina puolivälieriin kotiedulla.

– Asetelma on mehukas. Ensin on tietysti molempien mentävä sinne välieriin. Vielä ei saa odottaa välierävaihetta, mietti OrPon Antikainen.

OrPo pelasi ensimmäisen kerran Elenia-areenassa.

– Kaksi erää meiltä meni totutellessa tähän saliin, joka on hyvä. Sen jälkeen saimme rytmistä kiinni ja pääsimme pelaamaan sitä kuuluisaa omaa peliämme, Antikainen tuumi.

Valmentajat kehuivat

HPK:n ja OrPon päävalmentajat, Bruno Napolitano ja Laszlo Hollosy, elivät voimakkaasti pelissä mukana. Epäonnistumisetkin näkyivät valmentajien olemuksessa. Päät pyörivät epätoivoisen oloisesti. Pelin jälkeen tunnelma oli jo vapautunut. Ja kumpikin kehui niin peliä kuin vastustajaakin.

– Hieno matsi. Molemmat joukkueet näyttivät, että ovat tässä sarjassa kovia joukkueita, Hollosy sanoi.

Tuomarien työskentelyyn hän ei ollut tyytyväinen. Kieltämättä Raine Hakala ja Keijo Ylikivistö näkivät jonkin kerran väärin – tai olivat näkemättä oikein.

– En viitsisi valittaa, mutta pelin taso oli mielestäni tuomareille liian korkea, OrPon unkarilaisvalmentaja arvioi.

Napolitano myötäili kollegaansa.

– Hyvä ottelu, vaikka virheitä tuli paljon (HPK sai vastustajan virheillä 31 pinnaa, OrPo 37). Uskon, että parhaimmillaan me molemmat pystymme pelaamaan samalla tasolla Salonkin kanssa.

HPK:lla on ongelmansa, jotka on moneen kertaan kerrottu. Liberona ensi askeleitaan ottava Noora Venho on tiukassa paikassa kovia joukkueita vastaan. Hän selviytynyt kuitenkin yllättävän hyvin, vaikka nostossa on ymmärrettävästi tekniikkavaikeutensa. Venho teki yhdeksän nostovirhettä, mutta vastapainoksi puolusti peliä hyvin lukevana ex-passarina kiitettävästi.

Hyökkäystehoja Kerhon oikeastaan pakko saada lisää kauden ratkaisukoitoksiin, joihin vielä matkaa. Hyökkäysprosentti 28 on turhan alhainen. (HäSa)

Asiasanat