Uutiset

Trump aikoo julistaa hätätilan rajamuurin vuoksi – Meksikon muuria rakennettaisiin isolta osin sotilasbudjetista

Presidentti Donald Trump aikoo julistaa kansallisen hätätilan Yhdysvaltoihin. Kuvaaja: MICHAEL REYNOLDS

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo julistaa tänään kansallisen hätätilan, jotta hän saa rahoituksen Meksikon vastaiselle rajamuurille ilman kongressin hyväksyntää.

Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja CNN.

Valkoisen talon virkamiehen mukaan Trump aikoo perjantaina allekirjoittaa budjettisopimuksen, jonka kongressin neuvottelijat ovat saaneet aikaan. Trumpin suostuminen sopimukseen välttää sen, että hallinto olisi jäänyt jälleen ilman rahaa.

Joulukuussa alkoi ennätysmäiset 35 päivää kestänyt hallinnon osittainen sulku, joka jätti sadattuhannet työntekijät ilman palkkaa. Silloinkin syynä oli rajamuurin rahoitus.

Uudessa budjettisovussa rajan aitaan luvataan 1,375 miljardia dollaria. Alkuperäisesti Trump vaati 5,7 miljardia dollaria.

Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen Trump aikoo julistaa hätätilan, jotta hän saa yhteensä 8 miljardia dollaria rajamuuria varten.

CNN:n mukaan Trumpin liikkeestä seuraa todennäköisesti Yhdysvalloissa perustuslaillinen kiista siitä, ylittääkö presidentti valtuutensa. Rajamuuri oli Trumpin kampanjalupaus.

Demokraatit vienevät asian oikeuteen.

Demokraattisenaattori Chuck Schumer syytti Trumpia ”presidentillisen vallan törkeästä väärinkäytöstä”.

Senaatin enemmistöjohtaja republikaani Mitch McConnell sanoi tukevansa Trumpia päätöstä hätätilasta. Aiemmin McConnellin kerrottiin varoittaneen Trumpia, että hätätilan julistaminen voisi jakaa senaatin republikaanit.

Valkoisen talon virkamiehen mukaan Trump aikoo ottaa muurinsa varoja enimmäkseen puolustusministeriön sotilasrakennusbudjetista, mikä vaatii hätätilan julistamisen. Sillä Trump kattaa 3,5 miljardia dollaria muurista.

Miljardeja dollareita tulisi myös puolustus- ja valtionvarainministeriöiden huumeiden vastaisista ohjelmista.