Uutiset

Trump lensi Davosiin kehumaan Yhdysvaltojen taloutta ja saavutuksiaan: "Rakastamme Kiinaa"

Iltapäivällä Trumpin jälkeen puheenvuoron saa ilmastoaktivisti Greta Thunberg.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump saapui Sveitsin Davosiin tiistaina aamupäivällä. Kuva: ENNIO LEANZA
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump saapui Sveitsin Davosiin tiistaina aamupäivällä. Kuva: ENNIO LEANZA

Kotimaassaan tänään alkavan virkarikosoikeudenkäynnin kohteena oleva Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump käytti Sveitsin Davosissa puheensa Yhdysvaltojen kehumiseen.

Hänen mukaansa Yhdysvaltojen talous ei ole koskaan kukoistanut kuten nyt, ja hallinto on luonut miljoonia uusia työpaikkoja.

Toista kertaa Maailman talousfoorumin kokoukseen osallistunut Trump julisti, että ”skeptimismin aika on ohi”.

Hän otti esille Yhdysvaltojen viime viikolla Kiinan kanssa solmiman kauppasopimuksen ensimmäisen vaiheen ja sanoi, että maan suhde Kiinaan on hänen ansiostaan parempi kuin koskaan.

– Rakastamme toisiamme, Trump sanoi.

Laskeuduttuaan Davosiin Trump kommentoi virkarikosoikeudenkäyntiä kutsumalla sitä huijaukseksi. Trumpin virkarikosoikeudenkäynti alkaa kotimaan senaatissa tiistaina illalla kello 20 Suomen aikaa.

Trump tapaa kahdenkesken ainakin Irakin presidentin Barham Salihin ja Pakistanin pääministerin Imran Khanin, kertoi Reuters.

Ongelmat ovat jo täällä

Maailman talousfoorumin 50. kokous alkoi Davosissa tiistaina. Paikalle odotetaan 3 000 maailman talouden ja politiikan eliittiin kuuluvaa osalistujaa.

Kokouksen teema on kestävä kehitys, ja ilmastonmuutoksen arvioidaan dominoivan keskusteluja.

Talousfoorumi on jo vuosien ajan listannut ympäristöuhat suurimpiin riskitekijöihin. Uusimmassa raportissaan se varoitti lämpenemisen olevan vain yksi ilmastonmuutoksen aiheuttamista rajuista muutoksista.

Avajaispäivänä kokouksessa puhunut australialainen elokuvaohjaaja Lynette Wallworth muistutti ihmisten kärsivän muutoksista jo nyt. Maailma on seurannut viime kuukausina Australiassa riehuneita laajoja pensaspaloja, jotka ovat tuhonneet ihmisten ja eläinten asuinalueita.

– Se mitä on pelätty ja mistä on varoiteltu, ei ole tulevaisuuteen liittyvä väittelyiden aihe. Se on täällä, Wallworth sanoi.

Trumpin lisäksi kokouksen odotetuimpiin vieraisiin kuuluu ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg, joka puhuu iltapäivällä ”asioista, joita ette halua kuulla”, kuten hän muotoili saavuttuaan Davosiin.

– Käytännössä hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi ei ole tehty juuri mitään konkreettista nuorten ihmisten painostuksesta huolimatta, Thunberg sanoi BBC:n mukaan.

Thunberg aloitti maailmanlaajuiseksi levinneen lasten ja nuorten koululakkoilun ilmaston puolesta syksyllä 2018.

Päivän lehti

21.9.2020

Fingerpori

comic