Uutiset

Trump: Yhdysvaltain joukot voivat ampua siirtolaisia kohti, jos he heittelevät kiviä rajalla

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puheet siirtolaisjoukon estämiseksi maahan jyrkentyvät koko ajan välivaalien lähestyessä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvaltojen sotilaat voivat ampua siirtolaisia kohti, mikäli he heittelevät joukkoja kivillä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää Yhdysvaltoja lähestyvää keskiamerikkaista siirtolaisjoukkoa uhkana maalleen.

Trump on varoittanut, että Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla olevat Yhdysvaltain joukot voisivat ampua siirtolaisia kohti, jos he heittelevät joukkoja kivillä.

Trumpin mukaan siirtolaiskaravaanista on heitelty Meksikossa kiviä poliisia kohti.

– Näitä laittomia karavaaneja ei päästetä Yhdysvaltoihin, ja heidän pitäisi kääntyä nyt takaisin. Me pysäytämme nämä ihmiset rajalla.

Presidentti kertoo sanoneensa Yhdysvaltain joukoille, että kivien heittely rinnastetaan tuliaseen käyttöön.

Trump on valjastanut Keski-Amerikan jokavuotisen siirtolaiskulkueen vaaliaseekseen. Yhdysvaltojen kongressivaalit eli niin sanotut välivaalit ovat ensi viikon tiistaina.

Vielä alkuviikosta Trump oli lähettämässä Meksikon rajalle 5 200 sotilasta, mutta sanoi keskiviikkona, että sotilaita voidaan lähettää jopa 15 000.

Keski-Amerikan maista lähteneessä siirtolaiskulkueessa on Reutersin mukaan noin 3 000 ihmistä. He lähtivät liikkeelle lokakuun puolivälissä Hondurasista ja ovat edenneet noin 400 kilometriä Meksikoon.

Heillä on vielä noin 1 600 kilometrin matka taitettavanaan Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle.