Uutiset Helsinki

Tsunami: Indonesiassa asuvan suomalaisen mies näki turman keskellä, kun järistys koitti – “Koulukaverit jäivät loukkuun”

Indonesialainen Palun kaupunki on kaaoksen vallassa tsunamin ja maanjäristyksen jäljiltä.
Maanjäristys ja tsunami tuhosivat teitä, rakennuksia ja siltoja. Sähköt ovat poikki laajoilta alueilta, eivätkä tietoliikenneverkot toimi.

Indonesian Sulawesille iskeneessä tsunamissa ja maanjäristyksessä on kuollut ja loukkaantunut useita satoja ihmisiä.

UIkoministeriön tämänhetkisten tietojen mukaan uhrien ja loukkaantuneiden joukossa ei ole suomalaisia.

Jopa 800 kilometriä tunnissa liikkuneet aallot olivat noin kuusimetrisiä.

Lännen Media tavoitti sukelluskoulua Sulawesillä indonesialaisen miehensä kanssa pyörittävän Emmi Hyvärisen kertomaan tilanteesta Palun kaupungissa, jossa suurin osa tähän asti vahvistetuista uhreista on löydetty.

Hyvärinen on itse tällä hetkellä Balin saarella, jossa pariskunta pitää toista sukelluskoulua.

Hyvärisen mies Andri Yusuf oli perjantaina juuri lähdössä Palun lentokentältä, kun maanjäristys alkoi.

– Andri istui auton kyydissä, kun maanjäristys alkoi. Valtaosa taloista heidän ympärillään sortui täysin ja tie katkesi, Hyvärinen kertoo.

Verkkoyhteydet Paluun olivat poikki koko yön, mutta Andrin onnistui lähettää omaistensa kautta viesti Hyväriselle.

– Nyt he ovat evakossa lähistön metsässä, ja siellä on juomavedet ja ruoat jo loppu, joten he odottavat, että pääsevät lähtemään kauemmas alueelta.

Hyvärisen mies oli nähnyt turman jälkeen ruumiita ja valtavan määrän sortuneita rakennuksia. Kaupunki on hänen mukaansa kaaoksen vallassa.

– Mieheni koulukaverit jäivät järistyksen jälkeen loukkuun sortuneeseen taloon.

Muutaman sadan kilometrin päässä Palun kaupungista sijaitsevassa Hyvärisen sukelluskoulussa järistys tuntui lievänä, eikä tuhoja tullut.

Tämä tilanteesta tiedetään nyt

Sulawesin saarta järisytti 7,5 magnitudin kokoinen maanjäristys perjantai-iltana noin kello 18 paikallista aikaa.

Kuolonuhreja on tämän hetkisten tietojen mukaan ainakin 384, mutta uhriluvun odotetaan nousevan vielä huomattavasti. Loukkaantuneita on ainakin 540.

Valtava määrä rakennuksia, teitä ja muuta infrastruktuuria tuhoutui pahoin. Palun asukkaita on evakuoitu väliaikaisiin leireihin.

Järistyksen keskus oli noin 80 kilometrin päässä Palun kaupungista. Lähimpänä järistyksen keskustaa olevan Dongalan kaupungin odotetaan kärsineen pahimmat vahingot.

Palussa ja Donggalassa asuu yhteensä yli 600 000 ihmistä.

Indonesian armeija on hälytetty pelastus- ja etsintätöihin. Lisäksi armeija toimittaa evakuoiduille tarvikkeita.

Loukkaantuneita hoidetaan Palussa ulos perustetuissa hoitopaikoissa.