Uutiset

TT-Volley tarttui sarjapaikkaansa

Team Tawast -Volley on voiton päässä lentopallon naisten Ykkössarjan sarjapaikasta. Sillä on tilaisuus lunastaa sarjasopimus sunnuntaina Oulussa, kun hämeenlinnalaiset kohtaavat toisen kerran Ouklun Ettan.

TT-Volley näytti oululaisille kaapin paikan lauantaina Hämeenkaaressa. Voitto tuli suoraan kolmessa erässä, jotka päättyivät 25–23, 25–20, 25–15.

Hämeenlinnalaiset ottivat pelin itselleen, kun saivat selätettyä pahimmat paineensa ensimmäisessä erässä. Alku oli tyypillinen pelille, jossa panosta on paljon. Viidestä ensimmäisestä pisteestä neljä tuli syöttövirheellä ja kaksi seuraavaa Etta otti 15-vuotiaan Emma Rekilän ässäsyötöillä. Etta johti avauserää jo 9–3. Eihän se kuitenkaan mihinkään riittänyt. Kotijoukkue vei lopulta niukasti vaihtelevan erän.

Toista erää kotijoukkue vei selvemmin ja kolmatta erää jo selvästi. TT-Volleyn esitys oli nousujohteinen, vaikka varmasti joukkue pystyy paljon parempaankin.

Karsintaottelu veti hyvin väkeä Hämeenkaareen, jossa tunnelma oli hyvä. Omaa rooliaan otti myös päätuomari Kimmo Aarnio, joka tuli Hämeenlinnaan tuomitsemaan Lempäälästä saakka. Nätisti voi sanoa, että lähempääkin varmasti löytyy yhtä huonoja tuomareita – karmean linjatonta.

TT-Volley pelasi koko ottelun samalla kuusikolla. Minna Tapola rakensi peliä, keskipelaajina pelasivat Katri Virtanen ja Sini Nousiainen, yleispelaajan tontilla olivat Hanna Ylönen ja Aino Linnamaa ja hakkurin rooli oli Elina Ylösen harteilla. Henna Juppo hoiteli liberon hommat.

Hanna Ylönen palkittiin

Parhaana palkittiin Hanna Ylönen, joka on päässyt tällä kaudella pelaamaan myös liigaa HPK:ssa.

– Valmentajien kanssa sovittiin, että pelaan TT-Volleyssa nämä karsintapelit. Kevätkaudella olenkin pelannut tässä joukkueessa lähes joka pelin. Tuttuun joukkueeseen on aina helppo tulla, selvitti Ylönen, jonka kummatkin kauden joukkueet nappasivat lauantaina tärkeän voiton.

Ylösen mielestä TT-Volleyn rahkeissa on pelata paremminkin kuin lauantaina.

– Ei ollut kyllä ihan meidän parasta peliä. Totta kai painetta on vähän, kun pelissä tällainen panos, hän tuumi.

TT-Volley lähti Ouluun yöjunalla. Aamulla joukkue harjoittelee Oulussa ja iltapäivällä on sitten toivottavasti kauden viimeinen peli.

– Positiivisella ja hyvällä asenteella aiomme Oulussa pelata, Ylönen vakuutti.

TT-Volleyn päävalmentaja Jani Lehtonen oli tyytyväinen ennen muuta tulokseen.

– Millään muulla ei ole näissä peleissä väliä ja voitimme 3–0. Pelaajat varmasti jännittivät, puolitoista erää oli hyvinkin tahmeata. En kuitenkaan muuta olettanutkaan. Hieno kotiyleisö meillä oli ja hyvä meininki, Lehtonen jutteli.

Hän lähti Ouluun luottavaisin mielin.

– Tästä vielä pari napsua paremmaksi sunnuntaina. Hyökkäyspeliin vähän lisää tehoja. Ettalla oli aika hyvä syöttö, mutta meillä oli myös kaksi ja puoli erää hyvä vastaanotto, Lehtonen selvitti. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

30.5.2020