Uutiset

Tukkeutuva Aulangontie

Paras vaihtoehto olisi saada Viipurintielle kaksi Aulangon suuntaan kääntymisen mahdollistavaa kaistaa.

Hämeen Sanomissa (22.9.2004) esitetyt uudistukset Aulangontielle ovat hyvä alku, mutta vielä aivan riittämättömiä tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi.

Aulangontien lisäkaista Viipurintien risteykseen ei poista varsinaista ongelmaa. Keskustan suuntaan menevä liikenne ruuhkautuu risteyksessä, mutta vain melko lyhyeksi aikaa aamuisin. Pahempi ongelma onkin keskustasta Aulangon suuntaan menevä liikenne.

Pitkin päivää liikenne jumiutuu Viipurintielle, koska Aulangon suuntaan meneville liikennevalot näyttävät vihreää usein tolkuttoman lyhyen aikaa sallien korkeintaan kolmen auton kääntymisen.

Sitten kun vihreät palavat pitempään, ongelmia aiheuttavat pukutehtaan kiinteistölle ja Rautatienkadulle ajavat, jotka joutuvat väistämään vastaantulijoita ja näin tukkivat Aulangontien liikenteen.

Aulangontietä tulisikin leventää Viipurintieltä Rautatienkadun risteykseen, mutta toiselta puolelta, kuin nyt on esitetty.

Paras vaihtoehto olisi saada Viipurintielle kaksi Aulangon suuntaan kääntymisen mahdollistavaa kaistaa, joista vasemmanpuoleista käyttäisivät ne, jotka ovat menossa pukutehtaan tai Rautatienkadun suuntaan.

Aulangontien liikennemäärät ovat tulevaisuudessa kasvussa Sairionrannan rakentamisen ja Aulangon kehittymisen myötä. Tämä tulisi ottaa huomioon jo nyt Aulangontien liikennejärjestelyiden suunnittelussa. Mitään puheita ei ole kuulunut Rautatienkadun parantamisesta Tuomelankadusta eteenpäin Sairionrannan suuntaan.

Luulisi olevan itsestään selvä asia ohjata osa Sairionrannan liikenteestä Rautatienkatua pitkin ja näin osaltaan yrittää vähentää Aulangontien liikennettä.

Tuomelan vanhempainyhdistys on lähestynyt suunnittelijoita huolenilmaisulla koululaisten turvattomuudesta koulumatkoilla, mutta päättäjiltä ei ole asialle oikein ymmärrystä riittänyt. Useissa kannanotoissa esitetyt 40 km/h nopeusrajoitus ja korotetut suojatiet Tuomelankadun risteykseen on tyrmätty liikenneturvallisuuden kannalta kestämättömillä verukkeilla.

Liikennesuunnittelijoiden kanta, ettei pääväylien nopeusrajoitusta pudoteta, on käsittämätön. Perusteluina olen kuullut esitetyn, että linja-autojen aikataulut menisivät sekaisin, jos nopeutta pudotettaisiin.

Virkani puolesta mm. valvon liikennettä Espoossa, jossa useilla asuinalueilla sijaitsevilla pääväylillä on 40 km/h rajoitus, eikä tässä ole mitään ongelmaa.

Korotettuja suojateitä vastustetaan talvikunnossapidon hankaluudella ja sillä, että linja-autot eivät kestä korokkeiden päältä ajoa. Taas aika omituisia väitteitä. Ei korotetun suojatien auraus voi olla sen vaikeampaa kuin kuoppaisen mukulakivikadun.

Linja-autot kyllä kestävät, jos korotuksiin ajetaan siten kuin niihin tulisikin ajaa: hiljaisella nopeudella. Joukkoliikennettä harjoittavien yritysten suuntaan kumartaminen on samalla pyllistämistä liikenneturvallisuudelle, eikä tämä saa olla liikennesuunnittelun lähtökohta.

Ismo Soukola

vanhempi konstaapeli Aulangontieltä

Päivän lehti

2.6.2020