Uutiset

Keskuskartanon kaikki asukkaat on saatu evakoitua – Porin keskustan taivas on peittynyt harmaaseen savuun

Keskuskartanona tunnetun kerrostalon yläkerrokset ja katto peittyivät tulimereen keskiviikkona alkuillasta.

Sammutustyöt ovat yhä käynnissä Porissa Keskuskartanona tunnetun korkean kerrostalon ympäristössä.

Kaikki asukkaat on kuitenkin saatu evakuoitua ja heidät on siirretty väliaikaisesti telttaan, läheisen ammattikouluna toimineen rakennuksen pihamaalle.

Satakunnan pelastuslaitos sai tiedon kerrostalon yläkerroksissa roihuavasta tulipalosta puoli kuuden aikaan illalla.

Keskuskartanona tunnettu kerrostalo Porin keskustassa palaa edelleen. Yhdeksänkerroksisen talon ullakko ja kattorakenteet olivat alkuillasta ilmiliekeissä. Ylimmässä kerroksessa on lähinnä asuntoja. Kerrostalon alakerroksissa, katutasossa on ravintola sekä useita liikehuoneistoja.

Palokunta sammuttaa liekeissä olevaa talon kattorakenteita nosturi apunaan. Sammutustöissä on noin 20 pelastuksen yksikköä, poliisin partioita ohjaamassa liikennettä ja ensihoidon ambulansseja. Paikalla on myös savusukeltajia.

Toistaiseksi tulipalon ei ole kerrottu aiheuttaneen henkilövahinkoja. Silminnäkijöiden mukaan talon ullakko on käytännössä tuhoutunut.

Satakunnan pelastuslaitos on vedonnut ihmisiin, että he välttäisivät turhaa liikkumista Porin keskustassa Satakunnan-, Itsenäisyyden- ja Presidentinpuistokatujen välisellä alueella, jotta pelastajille taataan työrauha.

Samalla ihmisiä on kehotettu varautumaan ikkunoiden ja ilmastoinnin sulkemiseen.