Uutiset

Tulvat eivät juuri nyt uhkaa Kanta-Hämettä

Tulvatilanne näyttää tänä keväänä Hämeen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) mukaan suht normaalilta Kanta-Hämeessä.

– Jos ei mitään kaatosateita tule, ihan normaalin kevättulvan puitteissa pysytään. Suomen Ympäristökeskuksen (Syke) ennuste näyttäisi siltä, kertoo tarkastaja Reijo Seppälä.

– Ongelmakohtamme eli Vantaanjoen pintakin on aika kovasti menossa alaspäin. Maanantaina vedenpinta oli kymmenen senttiä korkeammalla kuin nyt. Syken ennusteen mukaan laskettu huippu on mennyt ohi, eli pinta laskee koko ajan, Seppälä kertoo Riihimäkeä uhaneesta tulvasta.

Ongelmia on havaittu myös Hämeenlinnassa Pirttikoskelta Rimmilään vievällä tiellä, jolle vesi nousi tiistai-iltana lähellä Pirttikoskea.

Lisäksi Loimijoella Ypäjän seutuvilla vesi nousi pääsiäisen aikaan Palikkalasta Loimaalle kulkevalle tielle, mutta pelastuslaitoksen mukaan vesi on ruvennut laskemaan.

Vaikka lunta on tänä talvena ollut paljon, tulvia ei välttämättä keväällä synny.

– Se on niin monesta asiasta kiinni. Miten vedet rupeavat sulamaan, kuinka maa vetää ja kuinka uomat vetävät eikä vettä sada kaatamalla montaa päivää. Tämmöisellä kelillä aurinko haihduttaa osan vedestä, ja jos maanpinta on sulanut, se imee sen minkä imee ja loppu valuu uomistoon, tarkastaja Reijo Seppälä kertoo. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020