fbpx
Uutiset

Tunnista meikkikaapin herkistäjät

Kosmetiikkavalmistajat ovat vältelleet viime vuosina parabeeneja, joita käytetään tuotteissa säilöntäaineena.

Syynä on erityisesti kuluttajien suunnasta tullut paine, sillä parabeenien on epäilty häiritsevän hormonitoimintaa.

Euroopan unionin lainsäädäntö on kieltänyt kosmetiikassa ne harvemmin käytetyt parabeenit, joihin kohdistui epäily hormonihäirinnästä.

Parabeenien tilalla säilöntäaineina on alettu käyttää formaldehydin vapauttajia sekä isotiatsolinoneja, jotka ovat huomattavasti parabeeneja voimakkaampia allergeeneja eli allergian aiheuttajia, kertoo kemisti, Laurea ammattikorkeakoulun lehtori Ritva Kurimo.

– Parabeenien välttely valitettavasti näkyy allergiatilastoissa.

Kosmetiikan eri ainesosat voivat aiheuttaa muun muassa punoittavaa ihottumaa.

KOSMETIIKAN KANSSA samoja säilöntäaineita käytetään myös pesu- ja puhdistusaineissa.

Kurimon mukaan pesu- ja puhdistusaineet voivat olla jopa kosmetiikkaa suurempi syy ihokosketusallergioiden syntyyn, sillä niitä ei osata välttää eikä pakkausmerkintöjä muisteta aina seurata.

EU:n pesuaineasetus neuvoo käyttämään säilöntäaineille kansainvälistä, kosmetiikassa käytettävää INCI-nimeä, mutta merkinnät voivat puuttua puhdistustuotteista kokonaan.

KURIMO VALMISTELEE parhaillaan Laurean HIKAT-projektissa kosmetiikka-alan opettajille opetusmateriaalia hius- ja kauneudenhoitoalan terveyshaittojen ehkäisystä. Opetushallituksen rahoittama projekti toteutetaan yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa.

Kurimon mukaan hieman parabeenien kanssa samanlainen ilmiö on myös ammoniakittomiksi mainostettavissa hiusväreissä, joissa on ollut ammoniakin sijaan muun muassa etanoliamiinia. Se on osoittautunut enemmän allergisoivaksi kuin ammoniakki, joka allergisoinnin sijaan voi pitkäkestoisena altistuksena ärsyttää hengitysteitä.

Säilöntäaineettomassa kosmetiikassa puolestaan säilymistä edesauttavat ainesosat tehoavat vain osaan mikrobeista. Niitä tarvitaan lisäksi usein suuria määriä, jotta teho on riittävä. Se jo sinällään lisää allergiariskiä.

SUURIN ALLERGIOITA aiheuttava ryhmä kosmetiikassa on hajusteet.

Euroopan unionin lainsäädäntö on määritellyt 26 mahdollisesti allergiaa aiheuttavaa hajustetta, jotka pitää mainita erikseen kosmetiikkatuotteiden tuoteselosteessa, mikäli niitä on tuotteessa raja-arvon ylittävä määrä. EU:ssa käydään parhaillaan läpi uusia listalle lisättäviä hajusteita.

– Ennakkotietojen mukaan lisättäviä allergeeneja voi olla jopa 70–80. Sitä en tiedä, miten sellainen määrä saadaan ikinä mahtumaan purkin kylkeen.

Kurimo ei silti suosittele hajusteiden täydellistä välttämistä.

– Turha vältteleminenkin voi olla huono asia. Tuolloin hajusteille voi tulla liian herkäksi, mikä aiheuttaa helposti ongelmia tavanomaisessa ympäristössä.

Menot