Tuokiokuvia luonnosta

Arkisistakin asioista tulee mieleenpainuvia, kun niitä pysähtyy tarkkailemaan.
 
Luin lapselleni iltasaduksi Muumilaakson neljä vuodenaikaa -teosta, johon Sami Malila on koonnut kuvia ja sitaatteja Tove Janssonin tuotannosta. Malila on lisäksi kirjoittanut oheen vinkkejä kuhunkin vuodenaikaan sopivista ”muumipuuhista” aina lumipallojen pyörittämisestä lähtien. Malilan teksteissä, Janssonin teksteistä puhumattakaan, on kuvailtu luontoa ja sen pieniä tapahtumia hämmästyttävän tarkasti: niin tarkasti, ja sellaisella tavalla, että kirjoittajan on selvästikin itse täytynyt kokea ja nähdä asiat, joista kirjoittaa.
 
Lukiessani aloin pohtia, että vastaavat luonnonilmiöt ovat tuttuja jokaiselle, joka vähänkään pysähtyy joskus tarkastelemaan kokemaansa ja näkemäänsä. Kuinka moni muistaa, miltä tuntuu, kun nuoskalumi kastelee lapaset? Minä ainakin voin oman muistini lokeroista kaivaa jopa mieleeni, miltä kastunut villalapanen tuoksuu.
 
Viikonvaihteessa ulkoilimme omalla kotipihallamme. Äkkiä kaukaisuudesta alkoi kuulua tuttua linnunlaulua, voimakasta ja komeaa kuin trumpetinsoitto. Katsoin taivaanrantaan äänen suuntaan, ja piannäin kolme lintua pieninä pisteinä horisontissa Hauhon peltojen yllä. Aurinko häikäisi. Linnut tekivät kaarroksen ja katosivat metsän taakse.
 
Näitkö linnut? Näin! Ihastelimme niitä yhdessä lapseni kanssa. Eipä aikaakaan, kun äänet alkoivat taas kuulua. Linnut lähestyivät, ja tällä kertaa ne kaarsivat miltei päidemme yläpuolelta. Majesteetillinen näky! Kolme joutsenta, niin läheltä, että yksityiskohdatkin erottuivat selvästi. Harmaanvalkeat vatsat, jalat, nokat ja huiman isot siivet piirtyivät verkkokalvolle. Pian joutsenet hävisivät näkyvistä, mutta eivät mielestä.
 
Vaikka lämpötila on ollut plussan puolella, on maa usein riitteessä aamuisin ja välillä koko päivänkin. Ainoastaan aurinkoisissa kohdissa jää saattaa sulaa vedeksi. On kiinnostavaa, kuinka paljon iloa pieni lapsi lätäköistä saa. Lätäköt, niitä voi kaivaa, niihin voi tehdä puroja, ja seurata, kuinka vesi virtaa laskuojaan tai toiseen lätäkköön.
 
Jäällä taas on hauska hyppiä, luistella, kokeilla, ritiseekö se, vai kestääkö. Jääkerrokset ovat hyvin erilaisia: ohut jää murtuu ja hajoaa pieniksi paloiksi kevyestäkin kosketuksesta, kun taas paksu jää ei meinaa hajota millään.
 
Myös kävelyretki lähimetsään on täynnä ihmetyksen aiheita. Ketunpolku, kuusen- ja männyntaimet, sammalmättäät ja mustikanvarvut. Lapselle kivien kerääminen on mielenkiintoista puuhaa. Kuinka paljon polulta löytyykään erivärisiä ja -kokoisia kiviä! Kivikokoelma karttui jälleen usealla kivellä.
 
Vastaavia tuokiokuvia voi jokainen kokea, kun pysähtyy tarkastelemaan maailmaa lapsen näkökulmasta. Eikä edes tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Viikonvaihteen mieleenpainuvin ohjelma ei tullut televisiosta. Kolmen joutsenen mahtava ylilento säilyy muistissani vahvemmin kuin yksikään televisioviihteen tuotos.