Uutiset

Tuomari ratkaisi huoltajuuskiistan kolikonheitolla Elviksen pukusuunnittelija sättii nykymiesten pukeutumista

Italialainen tuomari ratkaisi vanhempien kiistan viisivuotiaan pojan joulunvietosta heittämällä kolikkoa. Kun pojan eronneet vanhemmat eivät päässeet sopuun pojan joulunviettopaikasta, joutui tuomari turvautumaan kahden euron kolikon tarjoamaan apuun.

Pojan vanhemmat veivät kiistansa perheoikeuteen koillisitalialaisessa Trenton kaupungissa muutamaa päivää ennen joulua. Tuomari Carlo Alberto Agnoli tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei asian juridiseen ratkaisemiseen ollut aikaa ja päätti turvautua tavanomaisesta poikkeavaan päätöksentekoon.

– Tein sen lapsen parasta ajatellen, Agnoli sanoi tapauksesta kertoneessa Corriere della Sera -päivälehdessä.

Pojan huoltajuudesta normaalisti vastaava äiti voitti arvanheiton, joten kiistakapula päätyi viettämään juhlapyhää äitinsä seurassa.

STT-Reuters

Afrikan Tähden keksijä loi uuden pelin

Lautapelien klassikon Afrikan tähden vuonna 1951 keksinyt Kari Mannerla on suunnitellut uuden Inkan aarre -pelin.

Mannerlan, 75, Afrikan tähteä on myyty maailmanlaajuisesti yli 3,5 miljoonaa kappaletta, kertoo Viestintäkonsultit Oy tiedotteessaan.

Afrikan tähti on myös poikinut useita versioita muistipeleistä aina pelikortteihin saakka.

STT

Hyviä ja huonoja uutisia lottovoittajan sukulaisille

Walesilaisen Gail Germanin sukulaiset saivat kokea kaksi yllätystä sukulaisnaisensa poismenon jälkeen.

Kun 53-vuotias German äskettäin kuoli, kerrottiin sukulaisille hänen voittaneen Britannian kansallisessa lottoarvonnassa kolme vuotta aiemmin vajaat miljoona puntaa eli noin 1,4 miljoonaa euroa.

Tämän jälkeen sukulaiset saivat kuulla toisen yllätysuutisen: German oli päättänyt testamentata koko lottovoiton lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.

Naimaton German asui vaatimattomissa oloissa Walesin Newportissa, eikä koskaan hiiskunut lottovoitostaan kenellekään.

– En tiennyt siitä mitään. Järkytyin kuullessani voitosta, kuten kaikki muutkin, Germanin täti Joan Richards sanoi tapauksesta kertoneessa The Times -lehdessä.

Elvis Presleyn ja Dolly Partonin tekojalokivin ja paljetein koristeltuja esiintymisasuja suunnitellut muotisuunnittelija Manuel Cuevas sättii nykymiesten tyylitöntä pukeutumista.

– Nuorilla miehillä ei ole pukeutumiskulttuurin tajua, vaan he verhoutuvat muovisiin hattuihin ja risaisiin farkkuihin. He näyttävät likaisilta, meksikolaissyntyinen suunnittelija manaa.

Countrymusiikin Mekasta eli Nashvillesta käsin operoiva 65-vuotias muotiguru on suunnitellut Elviksen ja Dolly Partonin ohella asuja myös Johnny Cashille.

Ompelutöitä seitsenvuotiaasta lähtien harjoittaneen Cuevasin suunnittelemat vaatteet ovat uniikkikappaleita. Sarjatuotantoa vaikeuttaa sekin, että yhteen esiintymispuvun takkiin menee keskimäärin 10 000 tekojalokiveä.

Manuelin luomukset saattavat maksaa jopa 25 000 dollaria.
Niille on myös kertynyt jälleenmyyntiarvoa – eräs Johnny Cashin käyttämä komistus myytiin taannoin huutokaupassa lähes 70 000
dollarilla.

STT-AFP