Uutiset

Tuomas Nukarille villi kortti Vierumäen ammattilaiskilpailuun

Heinäkuun alussa reikäpelin SM-hopeaa voittanut Tuomas Nukari pääsee kokeilemaan pelinsä tasoa ammattilaisten seassa, kun Golfliiton päävalmentaja Staffan Johansson myönsi hänelle villin kortin ensi viikolla Vierumäellä pelattavaan Euroopan haastajakiertueen osakilpailuun, Vierumäki Finnish Challengeen.

Tawast Golfia edustava Nukari, 22, on pelannut koko kauden ajan vahvaa peliä, mutta villi kortti pääsi silti vähän yllättämään.

– Valinta tuli ehkä pienenä yllätyksenä, mutta tiesin olevani yksi ehdokkaista. Kausi on sujunut tähän asti ihan hyvin, niin se varmasti auttoi asiaa, Nukari kommentoi valintaansa.

Vierumäen kilpailussa on mukana kovia ammattilaisia, joten Nukari saa esittää huippuotteita päästäkseen pelaamaan kaikki neljä kierrosta. Kahden kierroksen jälkeen 60 parasta jatkaa pelejään viikonlopun kierroksille.

– On hienoa päästä aistimaan ison kisan tunnelmaa ja nähdä, mitä sillä tasolla pelaaminen vaatii. Minkäänlaisia odotuksia tai tavoitteita ei oikeastaan ole, vaan kilpailussa on lähinnä voitettavaa, tällä viikolla henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa Virossa pelaava Nukari sanoo.

Nukarin lisäksi Vierumäellä pelaa noin parikymmentä muutakin suomalaista. Vakituisesti Challenge Touria kiertävät pelaajat Jaakko Mäkitalo, Teemu Bakker ja Tapio Pulkkanen ovat mukana, kuten myös kolme viikkoa sitten Tawast Golfissa lyöntipelin suomenmestaruutta juhlinut Oliver Lindell.

Oman mausteensa kilpailuun tuo vuonna 1994 Suomen Challenge Tour -osakilpailun voittanut Mika Piltz, joka toimii nykyään golfvalmentajana. Yksi hänen valmennettavistaan on Tuomas Nukari, joten pelaaja ja valmentaja pääsevät ottamaan mittaa toisistaan samassa kilpailussa.

Kilpailu pelataan Vierumäen Cooke-kentällä. 10 vuotta sitten avatulla kentällä on monia mielenkiintoisia väyliä, jotka haastavat pelaajia monipuolisesti. Myös Nukari viihtyy Cookella.

– Kenttä istuu silmään ihan hyvin, ja uskon tulostason olevan todella kova, Nukari ennustaa. HäSa

Asiasanat