Uutiset

Tuomelan alaluokat siirretään evakkoon vanhaan kirjastotaloon

Tiistaina päätettiin, että Tuomelan koulun niin sanottu kirjastosiipi tyhjennetään, ja ykkös- ja kakkosluokat siirretään tilapäisesti Kirjastokatu 1:een eli vanhan kirjaston tiloihin. Väistöliike koskee viittä opetusryhmää, noin sataa oppilasta.

Tuomelan koulussa syyslomalla tehdyt sisäilmamittaukset valmistuvat vasta joulukuussa, mutta tilaajapäällikkö Antti Karrimaan mukaan koulun henkilöstön painostus oli niin kovaa, ettei tuloksia voitu enää jäädä odottamaan.

– Mielestäni terveydellä ei voi leikkiä. Ovat löydökset sitten mitä tahansa, ihmisten vointi on meille kertonut, ettei tiloissa työskentely ole terveydelle hyväksi, sanoo Hämeenlinnan Yhteiskoulun rehtori Arto Nykänen.

Oppilaat kuljetetaan aamulla linja-autolla Tuomelan koululta vanhalle kirjastolle ja iltapäivällä takaisin. Järjestely alkaa aikaisintaan maanantaina 14. marraskuuta.

– Tätä asiaa täytyy käydä vielä läpi yhdessä henkilöstön ja vanhempien kanssa, sanoo Nykänen.

Opetustilat valmiina

Oppilaiden vanhemmat saavat lähipäivinä asiasta tiedotteen, ja ensi viikolla heille järjestetään tutustumisilta vanhan kirjaston tiloissa.

– Kukaan ei tietenkään ole tällaista toivonut. Vanhempina meidän on yritettävä tehdä yhteistyötä niin, että lasten elämä olisi tässä tilanteessa mahdollisimman turvallista, sanoo Hämeenlinnan Yhteiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Jenni Helenius.

Heleniuksen mielestä bussikuljetusten järjestäminen osoittaa, että liikenneturvallisuudesta huolehtiminen on kaupungillekin tärkeä asia.

Rehtori Nykäsen mielestä vanha kirjastotalo soveltuu hyvin Tuomelan koulun tarpeisiin. Aikaisemminkin opetuskäytössä olleissa huoneissa on valmiiksi taulut paikallaan ja katoissa äänieristystä.

Terveystarkastaja käy tällä viikolla tarkastamassa, että tyhjillään ollut rakennus on puhdas ja kuiva eli käyttöönottokuntoinen.

Nykänen oli toivonut, että väistötilat olisivat sijainneet lähempänä koulua, kuten esimerkiksi Meijerioppilaitoksella, mutta sieltä ei sopivia tiloja tähän hätään löytynyt.

– Kun olemme selkä seinää vasten huonon sisäilman kanssa, toivon, että mahdollisimman nopeat ratkaisut tilanteen laukaisemiseksi ymmärretään.

Tulevaisuus hämärän peitossa

Ennen kuin tilapäisjärjestely alkaa toimia, joudutaan päättämään monista yksityiskohdista, kuten lukujärjestyksistä, ruokailusta ja oppilaiden turvallisuuden varmistamisesta.

– Opetussuunnitelmaa on noudatettava, joten laadimme sellaiset aikataulut, että kaikki osuu kohdalleen. Ei tämä sinänsä mikään mahdoton asia ole, sanoo Nykänen.

Tilaajapäällikkö Karrimaa arvioi, että Tuomelan koulun ykkös- ja kakkosluokkalaiset ovat evakossa ainakin lukuvuoden loppuun eli ensi kesään asti. Rehtori puolestaan haluaa odottaa sisäilmatutkimuksen tuloksia.

– Jos mikään ei viittaa homeeseen, täytyy tietenkin miettiä, tehdäänkö perusparannuksia ja tullaako jossain vaiheessa takaisin, sanoo Nykänen.

Koulurakennuksessa viime kesänä tehty kuntokartoitus paljasti, että 1950-luvulla rakennettua koulua odottaa lähivuosina iso ja perusteellinen remontti. Tämä tapahtuu aikaisintaan vuonna 2013. Väistötiloille on siis tarvetta jatkossakin. (HäSa)

Menot