Uusi tuomioistuinvirasto perustetaan Vantaalle. Hallituspuolueista keskusta ja oppositiopuolueista SDP ovat arvostelleet sijoituspäätöstä. Arvostelijoiden mukaan päätös vahvistaa työpaikkojen ja virastojen keskittymistä Etelä-Suomeen.
Uutiset

Tuomioistuinviraston perustaminen Vantaalle vahvistaa työpaikkojen keskittymistä etelään – ”Älkää heinähatut vaivautuko”

Oikeusministeriön päätös sijoittaa uusi tuomioistuinvirasto pääkaupunkiseudulle Vantaalle on herättänyt kritiikkiä erityisesti Pohjois-Suomessa.

Rovaniemeläistaustaiset kansanedustajat keskustan Markus Lohi sekä SDP:n Johanna Ojala-Niemelä molemmat arvostelevat oikeusministeri Antti Häkkäsen päätöstä rohkeuden puutteesta.

Oikeusministeriö ilmoitti maanantaina, että tuomioistuinvirasto sijoitetaan pääkaupunkiseudulle Vantaalle.

– Päätös vahvistaa tämän hallituksen keskittämiseen tähtäävän politiikkaa, jossa aluepoliittisille ratkaisuille ei ole sijaa, Ojala-Niemelä toteaa.

Ojala-Niemelän mukaan tuomioistuinviraston kohdalla olisi voitu tehdä toisin, koska kyseessä on täysin uusi virasto.

– Tuomioistuinviraston perustamista muualle kuin Vantaalle olisi puoltanut se, että kyseessä on kokonaan uusi virasto. Se olisi antanut väljyyttä päätöksentekoon, Ojala-Niemelä sanoo Lännen Medialle.

Virastojen alueellistaminen onnistunut aiemminkin

Ojala-Niemelä kertoo, että Rovaniemellä tehtiin kovasti työtä tuomioistuinviraston saamiseksi kaupunkiin. Uusi virasto olisi tukenut jo ennestään kaupungin vahvaa oikeusklusteria.

– Rovaniemellä on Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan lisäksi käräjä- ja hovioikeudet sekä muita turvallisuusviranomaisia kuten Valtion viestintä- ja tietohallintokeskus (Valtori), hän sanoo.

Ojala-Niemelä viittaa myös siihen, että nykyisen Valtorin eli entisen poliisin tietohallintokeskuksen alueellistaminen on onnistunut hyvin, vaikka 2000-luvun alussa tehty alueellistamispäätös herätti monenlaista kritiikkiä.

– Jo silloin kritisoitiin ja pelättiin sitä, ettei virastoon saada osaavaa työvoimaa. Nyt se laulu on loppunut. Virasto on lunastanut paikkansa, jossa työskentelee 200 ammattilaista.

Lohi: Sijoituspäätös olisi pitänyt viedä valtionneuvoston yleisistuntoon

Keskustan kansanedustaja Markus Lohi kritisoi myös sitä, ettei ministeri Häkkänen vienyt sijoituspäätöstä käsiteltäväksi valtionneuvoston yleisistuntoon, kuten alueellistamisen koordinaatioryhmä esitti.

– Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat ottivat alkukesästä yksimielisesti kantaa Tuomioistuinviraston alueellistamisen puolesta. Lisäksi oikeusministeriön oman selvityksen mukaan virasto olisi voitu sijoittaa mihin tahansa selvityksen kohteena olleista kaupungeista, Lohi toteaa antamassaan tiedotteessaan.

Lohi perustelee väitettään myös sillä, että esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa tuomioistuinvirasto on sijoitettu muualle kuin pääkaupunkiin.

– Ruotsissa ja Norjassa tuomioistuinvirasto on alueellistettu noin tunnin lentomatkan päähän pääkaupungista. Naapurimaissamme on muutoinkin lähdetty rohkeasti alueellistamaan valtion työpaikkoja, Lohi sanoo.

”Älkää heinähatut vaivautuko”

Myös keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen arvosteli tuoreeltaan oikeusministerin tekemää sijoituspäätöstä.

– Oikeusministeri Häkkäsen linjaus on karu osoitus siitä, että kokoomuksen mielestä Suomessa ei ole osaamista pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kokoomus haluaa entisestään keskittää valtionhallinnon pääkaupunkiin. Kokoomuksen viesti pääkaupunkiseudun ulkopuoliselle Suomelle on ”älkää heinähatut vaivautuko, teiltä ei kykyjä löydy”, Kurvinen sanoo tiedotteessaan.

Uuden viraston toiminta alkaa 2020

Rovaniemen lisäksi tuomioistuinvirastoa tavoittelivat Helsinki, Vantaa ja Espoo sekä Joensuu, Kouvola, ja Vaasa. Uudessa virastossa työntekijöitä tulee olemaan 45.

Uuden viraston tehtävänä on ohjata, kehittää ja tukea tuomioistuintein ydintehtävän toteuttamisessa. Lisäksi uusi virasto huolehtisi tuomioistuinten keskitetyistä hallintotehtävistä ja vastaisi tuomareiden ja muun henkilöstön koulutuksen järjestämisestä.

Uuden viraston toiminta alkaa vuoden 2020 alusta.

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930