Uutiset

Tupakat piiloon

Hallitus käy yhä tiukempaan taistoon tupakointia vastaan. Suunnitelmissa on muun muassa tupakoiden piilottaminen kaupan tiskien alle, jottei asiakas näkisi houkuttelevia askeja ja saisi päähänsä ostaa tuotteita impulsiivisesti.

-Kyllähän tuo tuntuu ihmisten kiusaamiselta, Päivittäistavarakaupan toimitusjohtaja Osmo Laine summaa.

Laine arvelee, että hallitus tulee pitämään esityksestään kiinni, vaikka perustuslakivaliokunta on esittänyt lakiin joitain muutoksia. Valiokunta on kuitenkin hallituksen kanssa lähes samoilla linjoilla.

-Perustuslakivaliokunta on sitä mieltä, että myös kauppa ja kuluttaja pitää huomioida, Laine loiventaa.

Valiokunnan mukaan tupakkatuotteiden esillepano houkuttelee impulssiostoihin myös niitä tupakoitsijoita, jotka ovat päättäneet tai yrittävät lopettaa tupakoinnin.

19-vuotias Amanda Sydämäki kävi Jukolan ärrällä hakemassa tupakkaa, sitä samaa merkkiä kuin aina.

-Tämä on halvin merkki. Opiskelijalla ei ole muuhun varaa, Sydänmäki sanoo.

5-vuotta polttanut Sydänmäki ei usko, että tupakoiden piilottaminen vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen mitenkään. Ainakaan häneen sillä ei ole vaikutusta. Sekään ei vaikuttanut, kun tupakointia alettiin rajoittaa ravintoloissa.

-Mukavaa, ettei tarvitse istua savussa.

R-kioskin myyjän Annen kokemuksen mukaan asiakkaat tietävät, mitä merkkiä he haluavat. Tupakan suhteen impulssiostoksia ei tehdä.

-Tuuripolttaja valitsee halvimman. (HäSa)