fbpx
Uutiset

Tupakointisäännöt jo selviksi

Jos tupakointi kielletään, kiellettäköön se sitten kunnolla, ilman hölmöjä hökötyksiä.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mukaan tupakointi on tarkoitus kieltää suomalaisissa ravintoloissa. Aivan pilkuntarkasti täyskieltoa ei tosin ole tulossa, vaan ravintoloihin voi varata erillisiä tiloja savuttelijoille.

Ministeri Hyssälä pyörsi päänsä kuta kuinkin vuodessa. Viime vuoden tammikuussa hän vakuutti, että Suomen tuoreimmat tupakkalain kiristykset ovat purreet hyvin, ja ravintolahenkilöstö on riittävästi suojassa terveydelle haitalliselta savulta. Ravintola-ala oli tuolloin helpottunut, kun näytti siltä, ettei Suomi seuraa Irlannin, Norjan ja Viron viitoittamaa täyden savuttomuuden tietä.

Jo viime syksynä oli kaikki kuitenkin toisin, kun tupakkalain toteutumista selvittänyt Uudenmaan aluetyöterveyslaitoksen professori Kari Reijula esitti tupakoinnin täyskieltoa ravintoloissa. Ministeri Hyssälä seuraa nyt samalla linjalla. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla on tarkoitus laatia asiasta lakimuutos kevään kuluessa.

Mukana selvitystyössä ovat työmarkkinajärjestöt, joten lopullinen kiista käydään ravintola-alan työntekijöiden ja järjestäytyneiden ravintoloitsijoiden välillä.

Näyttää siltä, että Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen aikana tupakoinnin täyskielto on totta. Hyssälää hanakammin sitä on ennestäänkin ajanut sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (sd.).

Purematta asiaa ei niellä. Tupakoinnin haitat ravintoloiden työntekijöille ovat ilmeisiä, mutta on kysyttävä, ketä tupakkalain asteittainen tiukennus palvelee. Ainakin se kiusaa raskaasti ravintola-alan yrityksiä.

On vähintäänkin paikallaan, että ravintoloitsijat voivat rakentaa tilansa ja tulevaisuutensa ilman, että tupakkasäännöt jatkuvasti soutavat ja huopaavat.

Vuoden 2001 heinäkuun alusta alkaen yli 50 neliön ravintolatiloista on puolet pitänyt olla savutonta tilaa. Ravintoloille annettiin vuoden 2003 heinäkuuhun armonaikaa tehdä savuttomuuden vaatimia ilmastointi- ja muita rakennustöitä.

Kun ravintolat ovat vasta päässeet kalliista tupakkaremonteista, onkin pian jo pakko varautua seuraaviin.

Kummallinen on jo syksyllä esillä ollut ajatus, jonka mukaan ravintoloihin rakennettaisiin alipaineistettuja tupakointikoppeja, joihin asiakkaat eivät saisi viedä juomia mukanaan. Kuka ravintoloitsija viitsii rakentaa turhanaikaisia koppeja, joissa tupakoitsijat tekisivät itsensä lähinnä naurunalaisiksi?

Jos tupakointi kielletään, kiellettäköön se sitten kunnolla, ilman hölmöjä hökötyksiä.

Tupakointikielto ei le Irlannin ja Norjan esimerkkien valossa ravintoloille elämän ja kuoleman kysymys. Kokemukset molemmista maista ovat pääosin myönteisiä.

Tupakointikielto ei tuonut Norjaan pelättyä ravintoloiden konkurssiaaltoa, ja kun jopa itsepäiset irlantilaiset ovat taipuneet pubeissaan savuttomuuteen, niin miksi eivät suomalaiset.

Menot