Uutiset

Tupokevään loppusuora kangertelee

Ylättävän kivuttomasti kevättalvella syntynyt laaja tulopoliittinen ratkaisu ei laajuudestaan huolimatta ole täysin kattava. Vaikka yhdeksän kymmenestä palkansaajasta on sopimuksen piirissä, muutama ammattiliitto ja yksi työnantajajärjestö eivät eri syistä lähteneet mukaan. Joillakin aloilla sopu löytyi liittokohtaisissa neuvotteluissa, mutta loppusuora on alkanut kivistää.

Finnairin liikennelentäjät ovat edelleen vailla sopimusta, neuvottelut takeltevat paperiteollisuudessa ja satamien ahtaajat keskeyttivät työt monissa vientisatamissa torstaina.

Viikon mittaan puheet ja myös otteet sopimuksettomilla aloilla ovat selvästi koventuneet. Yhteistä näkemystä on etsitty neuvotteluissa koko kevään ajan, mutta kun tuloksia ei synny, äänenpainoista kuultaa turhautuminen.

Kantona kaskissa ei välttämättä ole raha, sillä palkankorotusprosenteista ei ole vielä edes päästy keskustelemaan.

Paperiteollisuutta edustava Metsäteollisuus, joka ainoana työnantajaliittona jäi keskitetyn ratkaisun ulkopuolelle, painottaa neuvotteluissa sisällöllisiä kysymyksiä. Työnantajat vaativat kahden päivän sairaslomakarenssia, vuosilomien pilkkomista, ulkoistamisen laajentamista ja muutamia muita muutoksia vanhoihin sopimuksiin.

Paperiliitto on vastannut vaatimuksiin pysäyttämällä paperikoneet monilla tehtailla. Työntekijäliitto on painottanut, että se tyytyisi tulosopimuksen mukaiseen palkankorotukseen, mutta ei hyväksy esitettyjä teksimuutoksia.

Ahtaajien torstainen työnseisaus ilmentää niin ikään osapuolten neuvotteluyhteyksien ja -taitojen heiveröisyyttä. Vuoropuhelu ei toimi. Ongelmana satamissa on tilapäistyöntekijöiden asema. Työnantajat eivät haluaisi palkata työntekijöitä, joille ei ole tarjolla vakituista työtä. Ahtaajat puolestaan vierastavat tilapäistyövoimaa.

Niin paperiteollisuus kuin satamatkin lukeutuvat kansantalouden näkökulmasta avainaloihin, vaikka ne työllistävät hyvin pienen joukon palkansaajista. Mutta avainalojen häiriöt heijastuvat nopeasti laajalle. Jos vienti ja tuonti halvaantuvat, taloudelliset menetykset nousevat muutamassa päivässä huomattaviksi.

Lakkojen ei soisi enää 2000-luvulla kuuluvan työmarkkinoiden arkeen. Ne ovat äärimmäinen keino ahdistaa vastapuolta suostuvaiseksi omiin vaateisiin.

Mutta ei ole yhden syy, jos kaksi riitelee. Lainsäädännöllä lakko-oikeuteen ei ole tarpeen puuttua, mutta pelisääntöjä pitää kunnioittaa. Laittomuudet eivät edistä neuvotteluja, jotka kuitenkin ennen pitkää aina johtavat sopuun.

Lakkojen ja muiden häiriöiden jälkeenkin on sopeuduttava yhteistyöhön. Mitä enemmän taakka painaa, sen vaikeampaa on paluu normaalioloihin.

Viimeisetkin kitinät työmarkkinoiden rattaista on syytä rasvata pois mahdollisimman nopeasti. Jääräpäisyys maksaa ja maksumiehinä ovat muutkin kuin kiistojen osapuolet.