Uutiset

Tupon synnylle tuskin edellytyksiä

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen tukee laajan tulopoliittisen ratkaisun syntyä ja ihmettelee, miksi takavuosien tupo ei olisi kova kortti edelleen.

Urpilaisella on myös vaihtoehto, sillä hänelle käy myös uudenlainen tupo. Sen sisällöstä hänellä on yhtä vähän kerrottavaa kuin muillakin saman idean liputtajalla.

Kun uudenlaiselle tupolle ei kukaan ole keksinyt asiallista sisältöä, on paikallaan keskustella reilusti tuposta.

Urpilaisen kysymykseen miksi tupo ei käy, on tylyn tyhjentävä vastaus. Elinkeinoelämän keskusliitto on tyrmännyt kaikki esitykset tupon paluusta – linja on tiukka ja se tuntuu pitävän.

Tupo ei käy, koska EK ei halua paluuta vanhaan. Tupo edustaa työantajapuolelle mennyttä maailmaa.

Jotta tupo syntyisi, mukana pitäisi olla kolmikanta, joka koostuu työmarkkinaosapuolten lisäksi valtiosta. Kun EK on kuviosta ulkona, tuposta puhuminen on koko tavalla tyhjän päällä.

Urpilainen ei ole suinkaan ainoa tupon tukija. Malli kävisi myös pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.). Hallituksen talouspolitiikan tukijaksi tupoa maltillisine palkkaratkaisuineen kaivattaisiin.

Hieman kärjistäen voi sanoa hallituksen huutavan apuun työmarkkinoita.

Jos tupoa halutaan totisella mielellä toteuttaa, EK pitää saada keskusteluun aidosti mukaan. Tällä hetkellä työantajapuoli keskittyy vastaamaan ”ei käy”.

Kun valtion taloudellinen liikkumavara on kovin pieni, maan hallitus tuskin löytää riittävän isoa syöttiä EK:n houkuttelemiseksi neuvottelupöytään. Talouselämä odottaa esimerkiksi verohelpotuksia, joihin ei ole varaa.

Katseet kääntyvät ennen muuta SAK:n suuntaan. Onko siellä innostusta edes ryhtyä keskustelemaan muun muassa työelämän pelisääntöjen uudistamisesta?

Jos pelisääntöjä korjattaisiin, voitaisiin puhua jopa uudenlaisesta tuposta!

EK saattaisi olla valmis tupopöytään, jos päämääränä olisi sopia maltillisen palkkaratkaisun rinnalla myös laittomien lakkojen rangaistusten koventamisesta.

EK:n näkemys ei lepää tyhjän päällä. Helsinki-Vantaan lentokentän työselkkaukset ovat kouriintuntuva esimerkki lakkoilusta, jolla on kiistoihin nähden kestämättömän suuret haitat.

Tarkasti ottaen kysymys ei edes olisi lakko-oikeuden rajoittamisesta vaan työrauhan turvaamisesta ja sen rikkomisesta seuraavien rangaistusten päivittämisestä.

Näillä näkymillä tupoa ei synny, mutta politiikka – ja myös työmarkkinapolitiikka – on tässäkin mahdollisuuksien taidetta.

Tupo ei ole mikään taikasana, joka vie automaattisesti maltin tielle. Myös liitto- ja alakohtaisissa neuvotteluissa voidaan kantaa asianmukaista vastuuta niin yrityselämän kuin koko maan tulevaisuudesta.

Työmarkkinoilla pitäisi lukea oikein talouden lukuja – tässä tehtävässä hallituksesta ei ole esimerkin näyttäjäksi.