fbpx
Uutiset

Turengin vettä ei enää kloorata

Turengin veden klooraus on lopetettu, joten Janakkalan talousvesitilanne on nyt normaali. Kuumolan vedenottamon vettä jouduttiin klooraamaan bakteeriongelman takia elokuun lopulta lähtien.

– Klooraus lopetettiin maanantaina, sillä viime viikolla saimme kolme peräkkäistä puhdasta näytettä. Terveysvalvonta antoi siten luvan lopettaa kloorauksen, selvittää Janakkalan vesilaitoksen johtaja Seppo Palmanto.

Kuumolan vedenottamolle asennettiin vettä puhdistava ultraviolettilaite noin viikko sitten. Vastaavanlainen laite asennetaan myöhemmin myös Turengin toiseen vedenottamoon eli Kalpalinnaan. Myöhemmin tänä vuonna myös Janakkalan kolme muuta vedenottamoa saavat vastaavat laitteet.

Uv-laitteiden pitäisi estää viimesyksyisen kaltainen veden likaantuminen. Turengin vesiongelman syynä olivat poikkeuksellisen runsaat sateet. (HäSa)

Menot