Uutiset

Turha tuudittautua paremmuuteen – alhainen lasten rokotuskattavuus ei ole vain Pohjanmaan vaan puolen Suomen ongelma

Tuhkarokon laumasuoja pienten lasten rokotuksissa jää vajaaksi hälyttävän monessa paikassa Suomessa. Jopa koko Suomen keskiarvo jäi alle laumasuojaan vaadittavan 95 prosentin THL:n tuoreimmissa tilastoissa. Kuitenkin Pohjanmaalla vanhemmilla on erityisen paljon petrattavaa.
Pietarsaaren terveyskeskuksen alueella MPR-rokotuskattavuus oli 88,5 prosenttia vuonna 2015 syntyneillä lapsilla. Luotolaislapsi sairastui tuhkarokkoon.

Herkästi tarttuvalta tuhkarokolta suojatuessa rokotuskattavuuden on oltava 95 prosenttia, jotta väestö saa laumasuojan. Laumasuojan vaatimustaso riippuu taudin leviämisherkkyydestä, joka on tuhkarokolla korkea. Vain puolet Suomen maakunnista selvisi rokotusvaatimuksesta puhtain paperein...

Tuhkarokon laumasuoja pienten lasten rokotuksissa jää vajaaksi hälyttävän monessa paikassa Suomessa. Jopa koko Suomen keskiarvo jäi alle laumasuojaan vaadittavan 95 prosentin THL:n tuoreimmissa tilastoissa. Kuitenkin Pohjanmaalla vanhemmilla on erityisen paljon petrattavaa.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 19 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään