Kolumnit Uutiset

Turha vinkua kesäsäistä

Alkaa jo aikalailla nyppiä sääjournalismi. Tykkään itsekin helteestä, mutta kun sitä ei jankuttamalla saa.

Sää ei valittamalla parane. Missään ole luvattu, että joka kesä on tietty määrä hellepäiviä. Ehkä hallitusohjelman liitteissä oli kirjaus, että hellepäivistä leikataan 80 prosenttia.

Jos hellepäiviä tulee, niin kuin vuosi sitten, aletaan pian valitella, että ahistaa, vanhukset kuolevat sydänvaivoihin, iho palaa, melanooma iskee, kuumuus altistaa juopottelulle, eikä saa yöllä nukutuksi hikisissä lakanoissa.

Nyt, kun meillä on raikas sadekesä, kaikilta noilta vitsauksilta on säästytty. Kansa on voinut pystytellä hyvällä omallatunnolla sisätiloissa sadetta pitämässä. Ei tarvitse altistaa itseään auringonsäteille biitseillä eikä missään muuallakaan.

Mikä parasta – ruotsalaisilla ja norjalaisilla on ollut, jos mahdollista vielä kurjempi kesäkeli.

Itänaapuri sen sijaan on nauttinut ansiottomasti jo viikkokaupalla niistä hirmuhelteistä, joita iltapäivälehdistö yhä kiihkeästi meille odottaa.

Se kiukuttaa, kun säästä ei voi edes syyttää ketään, paitsi tietysti uskovaiset häntä, joka säät ja ilmat säätelee. Ehkä myös meteorologit saavat palautetta, kun eivät lupaa toivottuja säitä.

Näppärää olisi tilata esimerkiksi keskiviikoksi Hämeenlinnaan pilvipoutaa, 22 astetta, ei liian kuuma, muttei missään tapauksessa sadetta.

Moskovan olympialaisten avajaisissa 1980 sadepilvet hajotettiin kemikaaleilla. Näin väitetään.

Samoissa kisoissa keihäsfinaalissa neuvostoliittolaisia heittäjiä suosinut tuuli saatiin aikaan ihan käsipelillä avaamalla portit tuulelle aina sopivaan aikaan.

Säähän voi siis vaikuttaa, ainakin mikrotasolla entisessä Neuvostoliitossa.

On hienoa tuntea jo aamulla, että tästä on tulossa kuuma päivä ja että tekemättä mitään tulee hiki.

Silti esimerkiksi Thaimaan kosteutta tihkuvassa 40 asteessa tulee mieleen, että pakkasissa on puolensa. Silloin voi vaatetuksella itse säädellä lämpötilansa.

Tropiikissa sen voi tehdä vain ilmastoiduissa sisätiloissa.

On turhaa tuhlata kesää pelkkään säiden harmitteluun. Jos sade estää grillauksen, siankyljen ja makkarat voi näppärästi polttaa myös paistinpannulla ja mallasjuoma maistuu myös sateensuojassa.

Menot