Kolumnit Uutiset

Turpa kiinni, sanoi liikenneministeriö

Outo poliittinen tunnelma leijailee Suomen yllä. Ihan kuin oltaisiin palaamassa Neuvostoliiton aikaan ja isoveljen mallin mukaiseen hallintokulttuuriin.

Tällä en nyt tarkoita Suomensyöjän Johan Bäckmanin toilailuja. Ukkopaha on niin sekaisin, että on ilmoittanut harkitsevansa turvapaikan hakemista jostakin muusta maasta ”viranomaisten vainon takia”. Menköön. Mitäpä jos muuttaisi Venäjälle.

Bäckmania paljon huolestuttavampi ilmiö on nähty liikenneministeriössä.

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) antoi näyttävästi kenkää liikenneviraston pääjohtajalle Juhani Tervalalle. Syyksi hän ilmoitti täydellisen luottamuspulan

Mikäli Aamulehden tuoreeltaan julkaisemaan analyysiin on uskominen, ministeri Kyllönen ei ole ymmärtänyt eduskunnan tahtoa. Ministeri on tulkinnut kasitien 185 miljoonan euron remontin suunnittelua ja rahoitusta omin päin ja ajanut reippaasti metsään.

Kyllösen mukaan tieraha pudotettiin 100 miljoonaksi, kun se Aamulehden analyysin mukaan vain pilkottiin kahteen erään, kuten usein on tapana.

Taustalla on ilmeisesti myös ideologista uhoa, sillä hän on ilmoittanut, ettei hänen kaudellaan rakenneta moottoriteitä. Miksiköhän, kun liikennemäärät paikoin niitä edellyttäisivät ja moottoritie on kaikkein turvallisin tie.

Lehden mukaan kokoomuslaisten mielestä poispotkittu Tervala on ollut kiistassa koko ajan oikeassa. Eduskunnan valtiovaranvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sd) ja valtiovaranvaliokunnan jäsen Timo Kalli (kesk.) sanovat, etteivät köyhän miehen valtatiet ole tätä päivää.

Liikenneministeri Kyllönen on lyhyellä urallaan ehtinyt päästellä suustaan sammakoita sinne ja tänne. Hänellä on ilmeisesti tahtoa ja tarvetta sanoa ja toimia, muttei kykyä eikä ehkä halua hankkia tarvittavia tietoja. Sellaiset ministerit ovat huonoja ja epäpäteviä ministerejä.

Kyllönen sai kuitenkin hallituspuolueiden johdon taakseen tässä jupakassa. Oli helppoa uhrata yksi virkamies, kun väkisin kokoon kursittu ja koko ajan liitoksistaan natiseva hallitus piti pelastaa. Ei ollut varaa näyttää kaapin paikkaa vasemmistoliitolle, ja pakottaa sitä etsimään pätevämpi ministeri Kyllösen tilalle.

Jälkiepisodi tuo mieleen ne Neukkulan ajat. Liikenneministeriössä on Tervalan potkujen jälkeen annettu ohje, että nyt virkamiesten on oltava esittämättä näkemyksiään mistään tiehankkeiden rahoittamisista. Siis annettiin puhekielto heidän erikoisosaamisen aloistaan. Sillä lailla.

Juuri tähän demokraattisessa Suomessa onkin pyritty korostamalla sananvapautta ja laatimalla avoimuutta korostava julkisuuslaki. Kun yksi töppöilee, muut vaietkoon.

Liikenneministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen sanoi asiasta kysyessäni, ettei nyt ole mitään puhuttavaa, kun kaikki tierahat ovat pöydällä ja asiat kesken. Eikös juuri nyt olisi keskustelun paikka?