Uutiset

Turvallinen koulutieEteläisten koululaisille

Hauhon Eteläisten kylän halki kulkeva kevyen liikenteen väylä avattiin maanantaina juhlallisesti, eikä syyttä. Kyläyhdistys oli parikymmentä vuotta tehnyt työtä, että väylä saatiin aikaan.

Eteläisissä kevyen liikenteen väylä koetaan erityisen arvokkaaksi, koska kylä kasvaa ja kyläkoulu on aivan vilkkaan tien vieressä. Koululaiset Eetu Lund ja Joel Karttunen pitivät kivana sitä, ettei koulumatkalla tarvitse enää väistää ohittavia autoja ojaan.

Kolmen kilometrin mittainen väylä maksoi miljoona euroa eli kuusi miljoonaa vanhaa markkaa.

– Liikenneturvallisuuden parantaminen on aina erittäin kannattava investointi, sanoi kunnanjohtaja Hannele Nurmi ja kiitti kyläyhdistystä aktiivisuudesta.

Hidastustöyssyt autoilijoille saatiin Eteläisiin jo kolmisen vuotta sitten. Tievalaistusta kunta jatkoi kesällä sekä Hämeenlinnan että Hauhon kirkonkylän suuntaan.

Päivän lehti

31.3.2020