Uutiset

Tutkija: Harvoin näin paljon epävarmuutta näin kohutussa tapaamisessa

Helsinki
11.06.2018, 13:10

Ulkomaat

On vaikea arvioida mihin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyrkii huomisella huipputapaamisella Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa Singaporessa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
Aaltola sanoo, että tapaaminen itsessään on arvokas Pohjois-Korealle ja nostaa sekä maan että sen johtajan statusta riippumatta konkreettisesta annista.
– Kysymys on, mitä Pohjois-Korea antaa vastalahjaksi, ja mihin Trump pyrkii tapaamisella. Yhdysvaltojen nykyhallinnon strategia ei välttämättä oikein avaudu ulkopuoliselle seuraajalle.
Aaltolan mukaan on poikkeuksellista, että näin kohuttuun tapaamiseen liittyy näin paljon epävarmuutta. Yleensä huippukokouksissa käsiteltävät asiat on valmisteltu tarkkaan etukäteen, ja kokouksen aikataulu on selvillä.
– Huominen tapaaminen saattaa loppua alkuunsa, elleivät johtajien aivokemiat osu kohdalleen.
Trump ja Kim tapaavat huomenna ensin kahden kesken, sen jälkeen isomassa kokouksessa tärkeimpien neuvoantajiensa kanssa, kertovat yhdysvaltalaiset viranomaiset. Anonyyminä pysyttelevä Valkoisen talon edustaja sanoi, että huippukokous saattaa kestää kauemmin kuin yhden päivän.

”Piru asuu yksityiskohdissa”

Huippukokouksessa pyritään Aaltolan mukaan luultavasti tekemään väkeviä julistuksia ydinaseriisunnasta ja rauhansopimuksista, mutta parhaassakin tapauksessa niiden yksityiskohdat jätetään myöhemmin sovittaviksi.
– Usein piru asuu yksityiskohdissa. Ellei kummallakin osapuolella ole oikeaa tahtotilaa, sopimus kaatuu helposti myöhemmin.
Aaltola muistuttaa, että Pohjois-Korea on ennekin jättänyt seuraamatta aseenriisuntaohjelmia, joihin on sitoutunut.

Soini Singaporen tapaamisesta: Parhaassakin tapauksessa prosessin alku

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajien tapaaminen Singaporessa on parhaassakin tapauksessa alku monivuotiselle prosessille, arvioi ulkoministeri Timo Soini (sin.). Hän toivoo Trumpilta ja Kimiltä vastuullisuutta nyt, kun koko maailman katseet kohdistuvat heihin.
Soinin mukaan maltille ja kärsivällisyydelle olisi johtajien huomisissa keskusteluissa tarvetta.
Ulkoministeri kommentoi huipputapaamista avattuaan Helsingissä kansainvälisen ydinterrorismin vastaisen verkoston kokouksen.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Päivän lehti

28.1.2020