Uutiset

Tutkimus: Rakentamisen hyvä maine mennyttä – kosteus- ja sisäilmaongelmat yhteiskunnallinen ongelma

Tuloksista huolimatta suomalaiset pitävät rakennusalaa tärkeänä. 71 prosenttia vastaajista katsoi, että rakentaminen on merkittävää Suomen kansantalouden kannalta.
Arkistokuva vuodelta 2013, kun Hämeenlinnassa rakennettiin kauppakeskusta.

Suomalaisista 92 prosenttia pitää kosteus- ja sisäilmaongelmia suurena yhteiskunnallisena ongelmana, selviää rakennusyhtiö Peabin tuoreesta tutkimuksesta.

Yli puolet suomalaisista on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että rakentamisen hyvä maine on hävinnyt. Suurin rakentamiseen liittyvä huoli koskee nimenomaan kosteus- ja sisäilmaongelmia, jotka nähdään rakennusalan merkittävänä haasteena. Huonoa mainetta selittävät vastaajien mukaan myös home, suunnittelun ja rakentamisen huono laatu, ammattiylpeyden katoaminen, kiire, valvonnan puute ja vastuun puuttuminen.

Tuloksista huolimatta suomalaiset pitävät rakennusalaa tärkeänä. 71 prosenttia vastaajista katsoi, että rakentaminen on merkittävää Suomen kansantalouden kannalta. Tutkimuksen mukaan kunnon rakentaminen merkitsee suomalaisille huolellisuutta, hyvää suunnittelua ja kestäväksi rakentamista.

Suomalaisten rakentamiseen liittyviä mielikuvia ja käsityksiä selvittäneeseen tutkimukseen vastasi kesäkuussa 1 152 suomalaista. HäSa