fbpx
Uutiset

Tuulivoimaa työttömyyteen

Ruotsin päätös kymmenkertaistaa tuulivoiman käyttö vuoteen 2015 mennessä on askel parempaan suuntaan pohjolassa. Tämän tavoitteen aikajanan pituus on vain yhdeksän vuotta. Se on hyvä esimerkki siitä, millaisia päätöksiä ja johdonmukaista ajattelua tarvitsemme uusiutuvien energialähteiden tukemisessa myös Suomessa.

Tuulivoiman suosiminen ei ainoastaan vähennä kasvihuonekaasuja, ydinjätettä ja luonnon tuhoamista, vaan se myös luo useita työpaikkoja, jopa kymmeniä tuhansia, kuten Ruotsissa toivotaan. Toivottavasti suomalaiset ottavat osansa näistä työpaikoista.

Tekesin ohjelman (Climtech -99-02) mukaan Suomen osuus koko maailman tuulivoimalamarkkinoista voisi olla jopa 18 prosenttia. Laskelmien mukaan, mikäli osuus olisi edes 10 prosenttia, niin se toisi Suomeen jopa 25 000 pysyvää työpaikkaa.

Suomi on yksi maailman parhaista tuulivoiman kehittäjistä, vaikka Suomessa sen vastaanotto on ollut hidasta.

Toivottavasti asiassa ollaan hereillä ja suomalaiset ottavat jotakin etua ruotsalaisten edelläkävijän asemasta, naapurissa kun pystyttävät tällä hetkellä Juutinraumaan 48 uutta tuulivoimalaa ja suunnitelmissa on seuraavaksi rakentaa Skoonen rannikolle 128 voimalaa.

Uusiutuvien energiamuotojen suosimista ei tulisi nähdä sellaisena mörkönä ja ainoastaan hyväntekeväisyytenä, kuten monet sen nyt näkevät.

Näiden energialähteiden suosimisella on todellinen vaikutus suomalaisten ja koko maailman hyvinvointiin.

Meidän tulee nyt tehdä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole kaikkein edullisimpia. Sillä mitä iloa on siitä, että meillä on nyt vara ostaa energiaa halvalla, jos sitä tulevaisuudessa ei ole ja ympäristömme on elinkelvoton

Miska Paulorinne

DI

Suomi/USA

Menot