Uutiset

Tuuloslaisia käsitöitä lypsyjen väliltä

Tuuloslaisten Anneli Näsin ja Ritva Alhaisen käsityöiden näyttely marraskuisena viikonloppuna kauppakeskus Tuulosessa kertoi, miten Tuuloksessa on osattu tehdä muutakin kuin rekiä ja rattaita.

-Maaseudun naiset ovat aina tehneet käsitöitä lypsyjen välillä, sanoo näyttelyn pystyttäjä Irja Rantala.

Kahden emännän käsityöt ovat syntyneet monen vuoden aikana omien lasten ja sukulaisten iloksi.

Anneli Näsi on kutonut ryijyt kaikille kolmelle lapselleen. Mallin lapset ovat saaneet valita. Yksi on aivan moderni Sirka Könösen ryijy, yksi on Akseli Gallen-Kallelan Liekki-ryijy ja yksi on kansanomainen Kangasniemen ryijy.

– Neljännen ryijyn olen tehnyt itselleni nuorena, kun olin kihloissa. Malli on 30-luvulta.

Ryijyjen ohella näyttelyssä oli kaunisvärisiä villashaaleja ja poppanaliinoja, pöytäliinoja, räsymattoja ja yksi raanukin.

Ritva Alhainen esitteli Tuulosen näyttelyssä posliinimaalausta, joka on hänelle itselleen uusi harrastus. Osan persoonallisista, herkistä posliinimaalauksista hän on itse suunnitellut.

Esillä oli myös kauniita näytteitä Näsin ja Alhaisen puumaalauksesta sekä puu- ja päretöistä.

Ansion uusista käsityön aluevaltauksistaan naiset antoivat opettajilleen Vanajanveden Opistossa, Eila Rokkilalle, Tuula Parviaiselle ja Marita Hauhtoselle:

– He ovat olleet innostavia opettajia. Monta kertaa olen ajatellut, etten jotain osaa, mutta he sanovat, että kyllä sinä osaat, Ritva Alhainen nauraa.

Tuuloslaisten nisten käsitöiden näyttely oli kolmas Tuulosen kauppakeskuksen pyytämistä näyttelyistä, jotka taiteilija Irja Rantala on koonnut.

Lisää oivalluksia odotettavissa

Kaikkiaan Tuulosessa on syksyn mittaan viisi näyttelyä. Käsityönäyttelyn lisäksi takana on olki- ja pitsinäyttely.

Ensi lauantaina ja sunnuntaina 13. ja 14.11. esillä on vanhoja tuuloslaisia perinnekäsitöitä. Eeva Vainio ja Helmi Kankaanmäki näyttävät, miten ennen karstattiin ja kehrättiin villaa.

– Toivottavasti käsitöistä tulee ahaa-elämys, että meidän esiäitimme ovat osanneet, Irja Rantala sanoo.

Kahden viikon kuluttua 27.-28.11. vuorossa on näyttely, joka esittelee Tuulos-seuran toimintaa 50 vuoden aikana.

Vuoden viimeisessä näyttelyssä 4.-5.12. Laura Lindholm ja Eeva Savolainen tekevät joulusatuja ja valmistavat joulutekstiiljeä.

Kaikki Tuulosen näyttelyt ovat avoinna Hämeen matkailun infopisteessä kello 12-18.

Päivän lehti

5.4.2020