Kolumnit Uutiset

Tyhjänpäiväistä kinaa lillukanvarsista

Ei voi olla totta!

Juuri muuta ei voi sanoa keskustelusta, jota käytiin eduskunnassa ja työmarkkinoilla.

Kun hallitus esitteli rakenneuudistuspaketin ja työmarkkinoiden keskusjärjestöt hallituksen avittamana solmivat kasvu- ja työllisyyssopimuksen, kiittelivät talousviisaat toimia.

Nyt sitten eduskunnassa oppositio otti laajasta paketista vanhempainvapaan ja moittii, että äidit töihin pakottamallako hallitus aikoo valtiontalouden tasapainottaa. Kyse on vanhempainvapaan määräämisestä yhtä pitkäksi miehelle ja naiselle, kun perhe sai ennen päättää itse, miten vapaan käyttää.

Rakenneuudistuspaketti oli harvinaisen laaja, ja sen tarkoituksena on uudistaa talouttamme kasvua tukevasti ja niin, ettei kukaan joutuisi kohtuuttomasti kärsimään.

Jokaisen leikkauksen mielekkyyttä voidaan arvostella maailman tappiin asti. Joku tolkku pitäisi keskustelussa kuitenkin säilyttää.

Suomessa on nyt kyse siitä, miten kurotaan umpeen julkisen talouden, eli kuntien ja valtion, lähes kymmenen miljardin euron vuosittainen alijäämä. Siitä toivoisi nyt keskustelevan ja kantojaan esittävän kaikkien poliitikkojen riippumatta siitä, onko hallituspuolueesta vai ei.

Väärin sammutettu -huudot kyllä kuuluvat, mutta eivät auta itse asiaa. Arvostelun sijaan pitäisi nyt esittää, miten hallituksen esitystä paremmin keinoin saadaan vielä parempi lopputulos.

Eläkeiän nostovaatimuksillakin kurmootetaan hallitusta. Jos hallitus olisi nyt ohittanut kolmikantaisen valmistelun eläkeasiassa, olisi palkkasovulle heitetty varmuudella hyvästit. Piti valita sen pienempi paha.

Työmarkkinoilla jatkui sama tahti vielä alkuviikosta. Kinattiin siitä, pitäisikö peruspalkkaan tulevan 20 euron nostaa myös lisiä, jotka tavataan laskea tiettyinä prosentteina peruspalkasta. Työnantajien mielestä vain peruspalkan pitäisi nousta, työntekijäpuolen mielestä myös lisien.

Kyse siis oli enimmillään paristakymmenestä sentistä päivässä!

Vaikea sanoa, kumpi puoli oli väärässä tai oikeassa.

Onneksi järki voitti vihdoin, sopimus siunattiin ja iltalypsy lisäeduista jätettiin.

Etenkin teollisuus on toivonut lisää kompensaatiota kohonneisiin energiakustannuksiin ja aiotun päästökauppaveron perumista. Jotkut neuvottelijat hamusivat myös sulkia hattuunsa kaivamalla esiin sopimuksen porsaanreikiä ja unohtamalla auliisti sopimuksen hengen.

Maltillinen ja pitkä palkkaratkaisu lisää nyt kilpailukykyä sekä työpaikkoja ja tuo vakautta sekä uskottavuutta talouteemme.

Palkkasovussa oli kyse paitsi taloudesta myös hallituksen uskottavuudesta. Tupon kaatuminen olisi ollut paha, ehkä kohtalokaskin, isku Jyrki Kataisen (kok.) johtamalle kuuden puolueen hallitukselle.

Päivän lehti

21.1.2020