Uutiset

Työ ja taistelu paikallishistoriasta

Jokainen kaupunkimme menneisyyttä valaiseva historiakirja on erittäin tervetullut varsinkin, kun Hämeenlinnan kaupungin historiateokset ovat melko vanhoja ja vanhentuneita.

Historiankirjat kuluisivat toimittajien sekä opettajien, nettisivujen sisällöntuottajien ja matkailuyrittäjien käsissä, jos olisi mistä tietoa nyhtäisi.

Toimittajana kaipaan täsmällistä ja luotettavaa tietoa aiempien vuosien hämeenlinnalaisista ihmisistä, päätöksistä, taloista, yhdistyksistä, tapahtumista ja kaikenlaisesta nippelitiedosta myös.

Mistä ihmeestä tietoja muualta etsisi kuin historiankirjoista, jotka voivat tietysti olla yhtä hyvin netissä!

K. O. Lindeqvistin ja Y. S. Koskimiehen Hämeenlinnan historiat eivät enää aikoihin ole riittäneet tiedonnälkäisille.

Siksi on syytä kiittää yhdistyksiä ja muita yhteisöjä, jotka ovat koettaneet paikata Hämeenlinnaa koskevan tutkitun tiedon puutetta.

Hämeenlinnasta on tehty joitakin kaupunginosakirjoja, joihin on koottu muistitietoa ja valokuvia. Yhdistykset ovat tehneet omia historioitaan. Kaikki tämä on arvokasta paikallisen tiedon tallentamista.

Yksi esimerkillinen yhdistyshistoria on viime viikolla julkistettu Jaakko Tiaisen kirjoittama SAK:n paikallisjärjestön juhlakirja SAK:n 100-vuotisuuden kunniaksi.

Parhaimmilta osiltaan kirja on historian erikoisteos hämeenlinnalaisten työväen vaatimuksista ja saavutuksista sekä työelämän muutoksista 1800-luvun lopulta tähän päivään.

Kirja tulee kertoneeksi tärkeä siivun kaupungin ja sen asukkaiden menneisyyttä. Siitä tulee niitä kirjoja, joita vielä monet kerrat lainataan.

Kyllähän pitäjän historioiden kirjoittajakin haluaisi kertoa myös työstä ja taistelusta. Yleensä hänelle vain on annettu etukäteen sivumäärä, johon kaiken pitää mahtua.

Kirjoittaja ei voi paneutua kovin syvällisesti yhtään mihinkään, eikä varsinkaan tavallisten ihmisten elämän muutoksiin.

Hyvä, jos kirjoissa on edes jotakin kouluista, pankeista, kirjastoista, yrityksistä, teattereista, seurakunnista.

Siksi tarvitaan sekä erikoistuneita teoksia että yleisiä paikalishistorioita.

Olen joskus kiitellyt Hauho-seuraa siitä, että se päätti teettää Hauhon pitäjänhistorian. Hauholta kun ei ole ollut historiastaan oikein mitään, mihin tarttuisi.

Sama puute jatkuu Hämeenlinnassa, eikä historian kirjoituttamisesta käydä kaupungilla edes minkäänlaista keskustelun poikasta.

Tiedot kaupungin ytimestä on tiedonjanoisen koottava mistä sattuu. Haarukkaan voi tarttua pelkkiä kaupunkilegendoja, jotka vähitellen muuttuvat faktoiksi, kun niitä riittävän usein toistetaan.

Virheellistä tarinaa on tunnetusti jälkeenpäin mahdoton saada korjatuksi. Tarina alkaa niin helposti elää omaa elämäänsä.

pirkko-liisa.kastari@hameensanomat.fi

Päivän lehti

30.5.2020