Uutiset

Työelämä ei ole luokkataistelua

Viime päivien työmarkkinapuheista voisi helposti vetää johtopäätöksen, että Suomessa käydään edelleen sammumatonta luokkataistelua.

Ahne ja säälimätön riistokapitalisti nylkee ja kyykyttää työläisraukkoja, polkee heidän oikeuksiaan ja varjelee yötä päivää omaa rahapussiaan.

Toisaalta palkolliset ovat velmuja lintsareita, jotka kohtuuttomilla palkankorotusvaateillaan suistavat maan hätään ja lomailevat, sairastelevat tai paapovat nuhaisia lapsiaan niin, ettei työnteosta tule kerrassaan mitään.

Puheet ovat käyneet kärjekkäiksi, niillä yritetään pehmittää vastapuolta tuloneuvotteluissa. Räväköillä kannanotoillaan järjestöt pyrkivät osoittamaan tarpeellisuutensa, tinkimättömän roolinsa edunvalvojina.

Tavallinen arki työpaikoilla ei kuitenkaan ole jatkuvaa vääntöä. Elämä sujuu rauhallisesti, suurta taistelun paloa ei ole aistittavissa.

On tietysti henkisesti alamittaisia työnantajia, joiden ei koskaan olisi pitänyt ryhtyä yrittäjiksi. Ihmissuhdetaidot ja toisen arvostus ovat vajavaisia, joskus olemattomia.

Palkollisissakin on luonnevikaisia ja laiskureita, jotka tekevät kaikkensa, että ilmapiiri myrkyttyisi.

Toiset osaavat enemmän kuin toiset. Peruskoulu ei ole onnistunut lahjakkuuden tasapäistämispyrkimyksessään.

Ongelmia varmasti on, mutta ei aina ja kaikkialla. Jos arkielämä olisi jatkuvaa vääntöä, bruttokansantuote ja kasvukäyrät eivät osoittaisi nousua ja menestystä.

Mitä itse työmarkkineuvotteluihin tulee, niitä käydään vanhoilla nuoteilla, vanhan tehdasteollisuuden ehdoilla ja viitekehyksessä. Työ on muuttunut, mutta yhä edelleen kuvitellaan, että enemmistö on hihnalla seitsemästä neljään ja loput vuorotyössä. Savupiipputeollisuudesta periytyvät käytännöt istuvat edelleen lujassa, vaikka yhä useampi tienaa leipänsä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, aliurakoitsijan palveluksessa tai peräti ennakkoverokirjalla toimivan ammatinharjoittajan tapaan. Varsinkin rakennusalalla työt on pilkottu hyvin pieniin osasiin.

Suomen yrittäjät ovat vuodesta toiseen mankuneet omaa tuoliaan tupopöytään. Turhaan kiukuttelevat, sillä tupopöydässä sitoutettaisiin pienyrittäjät perin vieraisiin asioihin.

Se, mikä sopii Rautaruukille ei välttämättä istu muutaman miehen koneyrityksiin tai pienleipomoon.

Pienyrityksessä, jossa on puolin ja toisin sovittu vaikkapa joustoista, eivät suurteollisuuden jäykät sopimukset toimi.

Työelämä ei ole läpeensä niin mätää kuin on annettu ymmärtää. Yllättävän monella työpaikalla on hyvä henki, molemminpuolinen ymmärtämys ja työn kunnioitus ovat arvossaan. Hihnalla jopa hymyillään.

Päivän lehti

5.4.2020