Uutiset

Työkykypassi ei ole vielä lyönyt läpi

– En ole aikaisemmin kuullutkaan koko asiasta. Kyllähän tuosta saattaisi jotain hyötyä olla, arvioi kolmannen vuoden lähihoitajaopiskelija Tuomas Majuri kuultuaan ammattiosaajan työkykypassista.

Liikuntapainotteista tutkintoa opiskeleva Majuri tosin myöntää, että terveystiedon opintoja on vielä rästissä. Reaktiot ovat kuitenkin samanlaisia myös muilla Koulutuskeskus Tavastian opiskelijoilla.

Oppilaitoksessa syntynyt ja koko maahan levinnyt työkykypassi ei ole lyönyt kunnolla läpi, vaikka idea on kaikkien mielestä hyvä. Passin olisi tarkoitus ohjata kestäviin hyvinvointia ja työkykyä ylläpitäviin elämäntapoihin ja osoittaa työantajalle, että sen suorittanut työntekijä on niin sanotusti riskitön valinta.

Tavastian opiskelijoista hyvin pieni prosentti, vain noin satakunta opiskelijaa on suorittanut passin todistuksen arvoisesti vuosien varrella.


Projektiväsymystä

Ammattiosaajan työkykypassin äiti on oppilaitoksen nykyinen opinto-ohjaaja Asta Heino.

– On järkevämpää ja helpompaa panostaa terveyden edistämiseen kuin sairauden hoitamiseen. Taideaineista ja liikunnasta on kuitenkin koko ajan viety giljotiinilla tunteja ja resursseja pois, vaikka opettajana niitä on yrittänyt kuinka puolustaa, hän muistuttaa.

– Sitten syntyi idea työkykypassin opintokokonaisuudesta.

Työkykypassin kehitystyön jatkosta ja käytännön toiminnan pyörittämisestä on vastannut sosiaali- ja terveysalan lehtori Sanna Heino.

– Passin juurruttaminen oppilaitokseen on ollut yllättävän vaikeaa. Sen vieminen käytännön tasolle vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ja hyvää tiedottamista ja markkinointia.

– Opettajat ovat kenties jo väsyneitä jatkuvaan projektirumbaan, eivätkä jaksa innostua. Opiskelijat taas eivät näe passin suorittamista merkityksellisenä, Sanna Heino analysoi.


Verkkoratkaisu

Hyvää ideaa ei kuitenkaan haluta haudata. Ongelmat ovat Heinojen mukaan samat ympäri Suomen.

– Nyt haetaan uutta ryhtiliikettä. Työkykypassi pitää tehdä paremmin näkyväksi niin opiskelijoille kuin työelämälle.

Sanna Heinon mukaan työkykypassi otetaan jälleen esiin oppilaitoksen ammatillisessa neuvottelukunnassa. Myös markkinointia oppilaitoksen sisällä tehostetaan ja valmennusta passin suorittamiseen tarjotaan Moodle-alustan kautta verkossa.

– Ovatko verkko-opinnot ratkaisu, jää nähtäväksi. Jokaisella opiskelijalla on ainakin mahdollisuus suorittaa passi, vaikka koko ryhmä ei sen suorittamisesta innostuisikaan, Heino perustelee.

Viime keväänä Tavastiassa perattiin oppilaitoskohtaiset opetussuunnitelmat ja pohdittiin, miten hyvinvoinnista huolehtiminen, terveys, turvallisuus ja toimintakyky näkyvät käytännön tasolla opiskelijan opinnoissa kullakin alalla.

– Kolmannesta jaksosta alkaen opiskelijalla on nyt mahdollisuus valita ammattiosaajan työkykypassin tekemiseen valmentavat opinnot, Sanna Heino kertoo. (HäSa)