Kolumnit Uutiset

Työllisyyspaketin edessä monta mutkaa

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää korkeaa työllisyysastetta.

Rahoitus ei ole pitkään mahdollista, jos lähes kolmannes työikäisestä väestöstä ei kerrytä verotuloillaan yhteistä kassaamme.

Suomessa työllisyysaste on nyt noin 68 prosenttia, kun sen pitäisi olla vähintään 72 prosenttia.

Neljän prosenttiyksikön nosto edellyttää vähintään sadantuhannen uuden työpaikan syntymistä vaalikauden aikana.

Se ei nykyisillä rakenteilla onnistu. Siksi hallitus aikoo tuoda työllisyyspakettiin uudistuksia, joita ei purematta niellä, mutta jotka ovat välttämättömiä.

Suomessaon jo 130 000 ihmistä ollut yli vuoden työttömänä. Mitä pidemmäksi venyy työttömyysjakso, sen vaikeammin työllistyy uudestaan. Hallitus aikookin porrastaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa niin, että työttömyyden pitkittyessä korvaus alenee.

Tutkimusten mukaan pitkäkestoinen ansioturva pitkittää työttömyyttä.

Pakettiin tulee kuulumaan myös pitkäaikaistyöttömien työllistäminen sopimusehtoja alemmalla palkalla. Kohtuullinen toimeentulo taattaisiin palkkatuella.

Suomessa työllistämiseen liittyviä asenteita kahlitsee ideologinen ajattelu: työmiehen ja -naisen on tultava palkallaan toimeen.

Jos aiomme nostaa työllisyysastetta reippaasi, tämä ei enää päde.

Palkkojen pitää määräytyä entistä enemmän markkinaehtoisesti. Esimerkiksi matalatuottoisia töitä on voitava teettää jopa nykyistä alemmilla palkoilla ja tulotaso taattava subventioilla.

Saksassa remontoitiin työmarkkinoita juuri tähän suuntaan. Uudistus on merkittävällä tavalla vaikuttanut työttömyyden voimakkaaseen alenemiseen. Avustavaa työvoimaa on palkattu koko ajan lisää vaativien töiden tukitehtäviin.

Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan työllisyyspaketissa on 19 eri keinoa, joista 12 vaatii kolmikannan hyväksynnän.

Kyseessä onkin kolmikantaisen sopimisen kypsyyskoe.

Kyetäänkö työelämän murrokseen suhtautumaan murroksen vaatimalla tavalla, vai jatketaanko vanhalla kaavalla saavutettujen etujen yksioikoista varjelua?

Siihen ei ole nyt varaa. On paradoksaalista, että työttömyyteen käytetään kuusi miljardia euroa joka ikinen vuosi, mutta työllisyyden tukemiseen käytettävät varat pikemminkin vähenevät.