Uutiset

Työnantajan arvot puntariin

Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan alle 60-vuotiaiden siirtäminen eläkeputkeen on ollut yrityksille houkuttelevaa ja kannattavaa, mutta se ei tee siitä hyväksyttävää.

Opetusministeri myöntää, että työelämän ikäsyrjintä on todellisuutta. Hänen mukaansa se, miten ikääntyviä työntekijöitä kohdellaan, on yksi vaikeimmista ja ikävimmistä asioista.

-Se on arvokeskustelukysymys. Työnantajan on katsottava peiliin.

Virkkusen mukaan työntekijöitä ei pitäisi syyllistää, jos työt loppuvat ennen eläkeikää. Hänen mielestään työnantajan on katsottava peiliin ja mietittävä, miten vanhemmatkin työntekijät saataisiin pidettyä työpaikoilla.

-Työhön pitää lisätä joustoa ikä- ja suvaitsevaisuusohjelmien avulla.


Eläkeiän nosto on edessä

Kun kuudenkympin kieppeillä oleva jää työttömäksi, hänelle ei jää monta vaihtoehtoa kerryttää pieneksi jäävää eläkettään. Virkkusen mukaan omalla paikkakunnalla ei välttämättä edes ole saman alan töitä. Jos työntekoa haluaa jatkaa, täytyy joko muuttaa tai lähteä koulun penkille.

-50-60-vuotias voisi hyvin tehdä uuden uran toisella alalla.

Virkkunen toteaa, että suomalaisten elinikä kasvaa koko ajan, joten eläkeiän nostaminen on senkin takia aiheellista. Ei tosin vielä lähivuosina.

-Päätöksen eläkeiän nostosta voi tehdä jo nyt, mutta todennäköisesti se tulee voimaan vasta 2030-luvulla.


Aikuiskoulutustuessa huima korotus

Virkkunen piipahti torstaina Hämeen ely-keskuksen Opin ovi -projektin ja Hämeenlinnan seudun työ- ja elinkeinotoimiston järjestämässä tapahtumassa Hämeenlinnan pääkirjastossa.

-Tällä hallituskaudella aikuiskoulutustuki on noussut 30 prosenttia. Tuki on isompi kuin vuorotteluvapaakorvaus.

Tuen korotus on innostanut aikuisia lähtemään koulun penkille, mutta Virkkusen mukaan määrä voisi olla suurempikin. Itse asiassa suomalaiset ovat maailman toiseksi aktiivisimpia aikuisopiskelijoita. Vain ruotsalaiset opiskelevat innokkaammin.

-Henkilökohtaista ohjausta pitäisi parantaa entisestään, vaikka TE-toimistot tekevätkin töitä sen eteen jo nyt.

Aikuisena oppimaan -tapahtumassa paikallisten oppilaitosten edustajat antoivat vinkkejä aikuisopiskelusta kiinnostuneille. Tapahtuma järjestettiin poikkeuksellisesti kirjastossa; tammikuussa alkaneen Koulutustorstai-palveluun voi osallistua torstai-iltapäivisin TE-toimistossa. (HäSa)