Uutiset

Työntekijöiden sairastuminen johtui varomattomuudesta

Vilppulan painossa tapahtuneet sairaustapaukset eivät johtuneet painoväreistä, vaan painotyöntekijöiden varomattomuudesta, sanoo Edita Priman toimitusjohtaja Heikki Autio. Hänen mukaansa työntekijät käsittelivät uv-värejä paljain käsin ohjeistuksen vastaisesti. Toistuva ihokosketus väreihin johti allergiaoireisiin, kuten ihon punoitukseen.

– En haluaisi syyllistää heitä. Olimme kouluttaneet ja tiedottaneet turvallisuusasioista, mutta siitä huolimatta kävi näin, Autio harmittelee.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi keskiviikkona, että lastenlehtien painamisessa käytetty väri olisi sairastuttanut kolme yhdeksästä Vilppulan painon työntekijästä vuonna 2009. Ohjelman mukaan Edita salasi painotekniikkaan liittyvät sairastumiset ja terveysriskiepäilyt lehtiä kustantavalta Sanoma Magazinesilta ja painon ostajalta. Aution mukaan tietoja ei salailtu ja työterveyshuollon dokumentaatio oli ostajan saatavilla.

Autio sanoo, että sairastumiset käsiteltiin heti yhdessä henkilöstön ja työterveyshuollon kanssa, eikä ongelmia enää ilmennyt. Kaikki kolme työntekijää palasivat työpaikalleen lyhyen sairausloman jälkeen, heistä kaksi entiseen yksikköönsä.

Toimitusjohtaja korostaa, että painossa käytetyt värit ovat aina olleet Joutsenmerkki-hyväksyttyjä ja yksiselitteisen turvallisia. Hän syyttää MTV3:a virheellisestä uutisoinnista.

– Oikaisuvaatimuksesta on talon sisällä keskusteltu.

Lehdet todettu turvallisiksi

Vilppulan painossa tehtiin muun muassa vero-oppaita ja Sanoma Magazinesin lastenlehtiä kuten Aku Ankkaa. Lehtikustantaja Sanoma Magazinesissa Vilppulan työntekijöiden sairastumisesta kuultiin viime viikolla, kun MTV3 lähestyi haastattelupyynnöllä.

– Emme ole edes ajatelleet, että tämäntyyppistä ongelmaa voisi jossakin painolaitoksessa olla, sanoo kustantaja Ulla Leppä.

Sanoma Magazinesin mukaan sen lastenlehdet on todettu testeissä turvallisiksi. Aku Ankka ja muut lehdet on testattu eurooppalaisten lelujen turvallisuusvaatimusten mukaan.

Sanoma Magazinesin lastenlehdet painetaan nykyisin painotalo Punamustassa. Editan pois myymä Vilppulan paino ajautui konkurssiin huhtikuussa. (STT)