Uutiset

Työntyrit helpottavat VR:n ruuhkaongelmia

VR on tehnyt kaupat 12 uudenlaisesta ohjausvaunusta kotimaisen Transtechin kanssa. Yhdessä 15 ravintolavaunun tilauksen kanssa kaupan arvo on noin 90 miljoonaa euroa. Ohjausvaunut muuttavat veturit ”työntyreiksi”, ja niiden käyttöönoton tarkoituksena on parantaa junaliikenteen täsmällisyyttä ja matkustusmukavuutta.

– Ohjausvaunut ovat se asia, mitä Helsingin ratapihan ahtauden aiheuttamille ongelmille voidaan pikaisesti tehdä. Niiden saaminen käyttöön helpottaa jonkin verran, arvioi VR-yhtymän hankintajohtaja Simon Indola.

Pitkällä aikavälillä ratapihan ahtautta pyritään ratkomaan niin sanotun pisararadan rakentamisella ja asetinlaitejärjestelmän päivittämisellä.

Stoppi dominoefektille

Ohjausvaunuissa yhdistyvät veturin ja matkustajavaunun ominaisuudet. Vaunun toisessa päässä on ohjaamo ja itse vaunussa sata istumapaikkaa. Ohjausvaunujen avulla junaa voidaan ohjata molemmista päistä ilman veturinvaihtoa, mikä vie aikaa etenkin Helsingin päässä.

– Helsingistä viivästykset leviävät dominoefektinä koko maahan, koska suurin osa junavuoroista joko alkaa tai päättyy Helsinkiin, Indola muistuttaa.

Ensimmäiset ohjausvaunut on tarkoitus ottaa käyttöön kesällä 2013. Uudet ravintolavaunut tulevat liikenteeseen vuoden 2013 lopulla. Kaikki uudet vaunut ovat liikenteessä syksyyn 2014 mennessä.

Kauppaan sisältyy myös optio 13 ohjausvaunusta ja 11 ravintolavaunusta. (HäSa)