Uutiset

Työtaisteluille ei näy päätä

Suomessa työehtosopimukset tehdään liittotasolla ja jopa työpaikoilla. Erityisesti Elinkeinoelämän keskusliitto EK pyrki tähän.

Tavoitteena oli, että palkankorotukset suuntautuisivat entistä enemmän alan ja yrityksen menestyksen mukaan. Kolmikantaista keskitettyä mallia pidettiin liian kankeana nykyoloihin.

Nyt työehtosopimuksia on tehty liittomallilla muutaman vuoden. Tulokset eivät vakuuta. Nimellispalkat ovat nousseet liian nopeasti, ja Suomi on menettänyt kilpailukykyään.

Palkankorotukset ovat myös lisänneet inflaatiopaineita ja kasvattaneet etenkin kuntien talousahdinkoa.

Myös työrauha on liittoratkaisujen myötä kärsinyt ja kärsii jatkossakin. Työmarkkinailmapiiri kun on ratkaisevasti kiristynyt. EK:n ja palkansaajajärjestöjen lähestymistavat korotuksista neuvoteltaessa eivät kohtaa. EK tarkastelee korotusvaraa enemmän koko Suomen kansantalouden pohjalta, kun taas palkansaajajärjestöt vetoavat alan palkanmaksuvaraan.

Palkansaajajärjestöjen on helppo perustella omaa lähestymistapaansa, koska se oli EK:n oma lähtökohta liittosopimuksiin.

Tyyppiesimerkki ajatteluerosta löytyy kaupan alalta. Pam vaatii lakolla uhaten reippaita 3,2 prosentin palkankorotuksia, koska kaupan alalla on mennyt viime vuosina erinomaisesti.

Työnantajien esityskin on yleiseen linjaan verraten melko runsaskätinen, 2,4 prosenttia. Teollisuudessa on tehty sopimuksia alle kahden prosentin korotuksilla.

Suomella on edessä jättitalkoot kestävyysvajeen umpeen kuromisessa. Se edellyttää kokonaiskilpailukyvyn kohentamista. Kilpailukykyyn merkittävästi vaikuttava asia on työvoimakustannusten kehitys.

Nykytilanteessa liitoille ei ole jätetty muuta roolia kuin nimelliskorotuksista tappeleminen. Työntekijäpuoli saadaan kantamaan vastuuta koko maan talouden ja työllisyyden kehityksestä vain, jos palkankorotukset liitetään laajempaan sopimuskokonaisuuteen.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Mari Kiviniemi on puhunut laajan yhteiskuntasopimuksen puolesta. Avaus on kannatettava. Jos esimerkiksi tuloveron alentamisen tai edes nykytasolla säilyttämisen edellytyksenä hallitus pitää sitä, että tehdään maltillisia palkkaratkaisuja kautta linjan, ollaan jo paremmalla tiellä.

Paluuta entiseen ei ole, mutta nykyinen työrauhaa häiritsevä nimellispalkkojen huutokauppa pitää lopettaa tavalla tai toisella.

Ihan kaikkea ei tarvitse keksiä edes itse. Ruotsissa palkkaraamimalli ala- ja työpaikkakohtaisine joustoineen on toiminut hyvin. Saksa taas näyttää mallia siitä, miten maltillisella, kansantaloutta palvelevalla palkkapolitiikalla saadaan talous ja työllisyys nousuun.

Työmarkkinaosapuolien olisi korkea aika astua esiin asenteellisista bunkkereistaan keskustelemaan aidosti siitä, miten työmarkkinaratkaisuilla voidaan tukea talouden myönteistä kehitystä.