Uutiset

Tytöt kilteiksi vaikka väkisin

Sanapari “kiltti tyttö” on ollut taajaan esillä Helsingin Sanomien yleisönosaston keskustelussa sukupuolen vaikutuksesta koulunkäyntiin. Keskustelun avannut Jore Puusa esittää koulun hyljeksivän “kekseliäitä ja erilaisuutta rakastavia” poikia ja suhtautuu opettajien suosimaan kiltteyteen sisäänrakennettuna tyttöjen ominaisuutena. Puusa antaa äänen ennakkoluuloille, jotka tyttöyttä ja kiltteyttä käsiteltäessä istuvat tiukassa. Paitsi että kiltit tytöt ovat aikamoisia lälläreitä, he saavat kaiken liian helpolla.

Voi olla, että kuuliaisesti käyttäytyvät tytöt saavat opettajilta erityistä hyväksyntää. Koko loppuelämää ei kuitenkaan voi käyttää asioimalla pelkkien opettajien kanssa. Koulun ulkopuolella liika kiltteys ja kuuliaisuus on pikemminkin taakka kuin etu. Liian hyvä koulumenestyskin laukaisee ennakkoluulojen sarjan. Hyvät numerot ovat epäilyttäviä. Niiden perusteella oletetaan, että henkilö ei tee muuta kuin lukee koulukirjoja ja mielistelee opettajaa. Koulussahan ei voi menestyä, jos ei ole nössö, jolla mielellään on isot silmälasit ja liian lyhyet housut, joiden lahkeet on tungettu sukkiin.

Lapsilta vaaditaan kiltteyttä ja kuuliaisuutta, koska yletön kuuliaisuus usein virheellisesti yhdistetään hyvään käytökseen. On kuitenkin mahdollista käyttäytyä hyvin ja silti esittää kriittisiä mielipiteitä ja olla oma itsensä. Koulumaailmaan tarvitaan lisää kykyä sietää erilaisuutta ja totutusta poikkeamista. Joku reagoi tasapäistäviin käytäntöihin sopeutumalla ja tukahduttamalla muottiin sopimattomat piirteet itsestään, toinen taas riehumalla ja häiriköimällä. Kumpikaan ei ole kovin hyvä lähtökohta tasapainoiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi kasvamiselle.

Tyttöjen mahdollinen kiltteys ei johdu siitä, että kuuliainen käytös avaa tien ylimaalliseen menestykseen. Tyttöjen törttöilyä vain suvaitaan huomattavasti heikommin kuin poikien. Poikien pieni väkivalta on normaalia veljellistä kisailua. Väkivallantekojen hirvittävyys lisääntyy huomattavasti, jos tekijänä on tyttö. Poikien juopottelu on vähän ikävää, koska maanpuolustajien maksa saattaa posahtaa. Tyttöjen juopottelu taas on osoitus perustavanlaatuisesta moraalin rappiosta.

Kiltteyden vaatiminen ei ole mikään keino nostaa tyttöjä jalustalle poikien kustannuksella. Se on suuntukkimista ja muottiin pakottamista. Kilttejä tyttöjä ei suosita. Tytöiltä vaaditaan kiltteyttä, koska kuuliaista ihmistä on helpompi pompottaa kuin oikeutensa tuntevaa ja niistä kiinni pitävää. Kiltteihin tyttöihin liittyvällä ennakkoluulokokoelmalla voidaan sitten tarvittaessa sivaltaa kaikkia tyttöjä. Lokeroiminen ei usein ole edes kovin tietoista. Moni ihan tosissaan luulee, että tytöt sisäsyntyisesti pitävät vaaleanpunaisesta ja sanovat “Oi!” aina söpön eläimen nähdessään.

HETA LIEVONEN

Kirjoittaja on Hämeen Sanomien toimittaja

heta.lievonen@hameensanomat.fi