Uutiset

Ujous jää kulisseihin

Itsensä määritteleminen ujoksi ei ole yksinkertainen juttu. Kun on yhdessä seurassa sitä ja toisessa tätä, niin mikä rooli määrää? Tätä on pohtinut tamperelainen näyttelijä Tommi Raitolehto, 34.

Tätä juttua tehdessä Raitolehto häilyy ujoudeksi kutsutun ominaisuuden kahden puolen: aluksi hän sanoo, ettei pidä itseään ujona – tai ehkä korkeintaan osittain. Myöhemmin, puhelimessa, hän sanoo päätyneensä toisenlaiseen tulokseen.

– Kelasin asiaa ja tajusin, että kyllähän mä olen aivan helvetin ujo! hän nauraa.

Hän määrittelee ujoutensa arkuudeksi lähestyä muita ihmisiä ja taipumukseksi vetäytyä omiin oloihin.

– Onko se sitten ujoutta vai vain umpimielisyyttä, en tiedä. Onko ihminen ujo, jos hän on hiljainen tai ei ole ulospäinsuuntautunut? Ja onko se myönteinen vai kielteinen asia?

Samaa on pohtinut Raitolehdon kollega, helsinkiläinen näyttelijä Hannes Suominen, 23. Häntä oma ujous askarrutti niin paljon, että hän mietti sitä Teatterikorkeakoulun lopputyönsä kirjallisessa osuudessa ”Tarinoita ja mietteitä näyttelyhommista”.

”Jollain tasolla kaikki ovat kaikkea”

Psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila päättelee kirjassaan Ujoudesta, yksinäisyydestä, että esiintyjät ylipäätään ovat poikkeuksellisen herkkiä – ja siten myös ujoja. Raitolehto ja Suominen eivät tätä allekirjoita.

– Eivät kaikki näyttelijät ole ujoja. Tai ehkä jollain tasolla – mutta jollain tasolla kaikki ihmiset ovat kaikkea, Suominen miettii.

Esitysjännitys liittyy näyttelemiseen – mutta jännittäminen ei ole samaa kuin ujous.

Tätä juttua suunniteltaessa moni aiheesta vihiä saanut riemastui. Ujo esiintyjä! Miten ujo voi esiintyä? Mennä lavalle, ihmisten eteen? Jo on!

– Olen kyllä pohtinut, miksi lähdin juuri tälle alalle. Ja toisaalta: miksei ujous tunnu näytellessä yhtään, vaikka siviilissä se joskus haittaa kiusaksi asti? Suominen kuvailee.

Näyttelijä Tommi Raitolehto valmistautuu Siunattu hulluus -näytelmän esitykseen kaikessa rauhassa pukuhuoneessaan Tampereen Työväen Teatterin uumenissa.

Raitolehto ja Suominen tähdentävät, ettei ujous ole kaikenkattava olotila. Estradi ja kaveriporukka ovat eri maailmoja kuin ventovieraiden seura. Kaikki vaativat erilaisia sosiaalisia rooleja.

– Ujous on tavallaan snadin kilven nappaamista suojakseen. Mitä enemmän toista oppii tuntemaan, sitä vähemmän tarvitsee suojautua, Raitolehto pohtii.

Näyttämöllä ujous vain häipyy

Puheen pitämistä jännittävä ”tavallinen” kansalainen ei välttämättä tule ajatelleeksi, että ujolla ammattiesiintyjällä voi olla lavalla aika hyvä olo. Turvallinen jopa, huolimatta siitä, että säärikarvat ja punastelut paistavat takariville saakka.

– Esitykset on yleensä harjoiteltu hyvin. Näyttämöllä voi sattua mitä vain, mutta tietyt raamit ovat olemassa. Esityksen harjoittelemisesta yleisön edessä ei sen sijaan tulisi mitään. Se on liian herkkä tilanne, Raitolehto selvittää.

– En osaa nauttia esiintymisestä omana itsenäni. Minua ei saisi kirveelläkään pitämään esimerkiksi improvisoitua puhetta. Näytteleminen menee vähän niin kuin jonkun toisen nimiin. Se on jopa vapauttavaa.

Suominen kuvailee näyttelemistä joksikin, jonka aikana ujous ”vain häipyy”. Näyttämöllä mennä viilettää roolihahmo, jonka tekemisiä siviiliminä seuraa aitiopaikalta, sisältäpäin.

Oleellinen osa omaa persoonaa

Tommi Raitolehto valmistui näyttelijäksi vuonna 1996 ja Hannes Suominen viime keväänä. Molemmat ovat ajautuneet alalle puolivahingossa.

– Ensimmäinen kokemus näyttelemisestä oli ihan järkyttävä, mutta sen jälkeen ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, Raitolehto tiivistää.

Raitolehto kertoo ujoutensa vuosien mittaan kiepsahtaneen nurinniskoin. Teininä hän oli ”röyhkeä siviilissä ja arka näyttämöllä”. Nyt hän vetäytyy vapaa-aikoinaan omiin oloihinsa ja tuntee olonsa vapautuneeksi näyttämöllä.

– Nuorena oli valtava tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Nyt huomion vastaanottaminen näyttämön ulkopuolella tuntuu vaikealta.

Suominen kertoo etenkin teatterikouluajan auttaneen häntä etääntymään ujoudesta. Takavuosina Suomiselle oli ujoudesta jopa haittaa. Muita ihmisiä on ollut – ja on välillä yhä – vaikea lähestyä.

– Nykyään ujoutta on helpompi hallita kuin ennen, mutta silti tulee välillä ihan ujouskohtauksia. Tunnen itseni epävarmaksi enkä pysty edes katsomaan kehenkään. Kai pelkään tekeväni jotain, joka jälkeenpäin nolottaa, hän hahmottelee.

– En silti haluaisi ujoudesta kokonaan eroon. Varmaan se kuuluu oleellisena osana minuun.

Ujous voi muokata ihmisen koko persoonallisuuden

– On monia työaloja, joiden hakuilmoituksiin voisi liittää: ”ujous suotavaa”, lataa helsinkiläinen psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila.

Esimerkiksi pienten lasten ja vanhusten kanssa työskenteleville piirre voi olla eduksi, hän uskoo.

Mattila julkaisi viime vuonna kirjan Ujoudesta, yksinäisyydestä. Aihe on kiehtonut häntä jo 15 vuotta. Se tulee hänen työssään vastaan tavan takaa.

Eniten Mattila puhuu ujouden mahdollisesti aiheuttamista ongelmista, mutta tietää ujoudessa olevan hyvääkin. Se muun muassa suojelee paitsi ihmistä itseään, myös muita.

– Ei-ujon roolin ottanut voi mennä toiseen ääripäähän ja käyttäytyä todella härskisti. Monilla aloilla niin saattaa valitettavasti pärjätä. Ujouden hyviä puolia on se, että ujo ihminen yleensä miettii sanomisiaan etukäteen, Mattila pohtii.

Ei kääpiö, vaan jättiläinen

Puhua ujoudesta on kuin valmistella suursiivousta: asiaa on niin paljon, ettei oikein tiedä, mistä aloittaa. Esimerkiksi edellä olevat kuvaukset eivät ole kuin pieni siivu ominaisuudesta nimeltä ujous.

Mitä ujous sitten on? Kuka tahansa luultavasti löytää kuvaavia sanoja. Hiljainen, kenties. Tai syrjäänvetäytyvä, helposti hämmentyvä, arka.

Stop! Mattila pysäyttää litaniat sanan ”arka” kohdalle. Hän nivoo mieluummin yhteen ujouden ja herkkyyden. Hänen mielestään ujous on ennen kaikkea tunneherkkyyden suojakilpi.

– Laajasti käsitettynä ujoutta on kaikki, mikä kaventaa kontaktia toiseen ihmiseen, sanoo Mattila.

Monimutkaista tai ei, yksi on varmaa. Ujous ei ole yksi Lumikin kääpiöistä, vaan pikemminkin jättiläinen. Ujous – tai sen piilottaminen – voi muokata ihmisen koko persoonallisuuden. Se muun muassa asettaa käyttäytymiselle rajoja.

Kukaan ei ole täysin vapaa

Ujous tekee temppujaan muissakin kuin kanssaihmisten ujoiksi luokittelemissa. Mattila ei usko kenenkään olevan ujoudesta täysin vapaa. Kaikkia se kuitenkaan ei kiusaa.

– Ongelma ujoudesta tulee sillä hetkellä, kun se estää tekemästä jotain, Mattila määrittelee.

Ujouden voimaa vähätellään usein.

– Se on vaan ujo, voidaan sanoa jostakusta, jos tämä on esimerkiksi syrjäänvetäytyvä. Sanoja antaa ymmärtää, ettei itse ole ujo ja ettei ujous loppujen lopuksi ole kovin iso juttu.

Mattilan mielestä ujous on isompi tekijä kuin voisi kuvitellakaan. Se on esimerkiksi merkittävä yksinäisyyden syy.

– Kriittinen piste on se, kun ihminen alkaa eristäytyä.
Yksinäisyys on yksi pahimmista masennuksen aiheuttajista, Mattila näkee.

Hänen mukaansa oleellista ei oikeastaan ole se, mitä ujous on, vaan se, mitä ujossa ihmisessä ei ole.

– Ujo voi olla täynnä toteutumattomia mahdollisuuksia. Elämästä puuttuu seikkailuja ja odottamattomia käänteitä, kun ei uskalleta poiketa turvallisilta raiteilta.

Sekä hiljainen että riehakas

Mattila tähdentää, että on hankalaa määritellä, ketä oikeastaan voi sanoa ujoksi. Jokainen on ujo omalla tavallaan.

– Määrittely lähtee käyttäytymisestä, mikä on kauhean ulkokohtaista. Ihmisen käytös riippuu tilanteesta. Yksi voi pitää jotakuta hiljaisena ja ujona – ja toinen sanoa samaa ihmistä riehakkaaksi. Molemmat ovat luultavasti oikeassa.

Mattila muistuttaa, että ujous on usein tungettu syvälle ihmisen muiden ominaisuuksien alle.

– Mitä paksumman kuoren ihminen ujoutensa ympärille kehittää, sitä kauemmin kestää riisua roolit. Ujo ihminen voi paeta myös ujouttaan, Mattila pohtii.

– Joku voi ajatella, ettei ehdi tai viitsi tehdä jotain, vaikka syy olisi syvemmällä. Ujous voi rajata ihmisen elämänpiiriä huomaamatta. Ihminen voi kärsiä esimerkiksi ravintolaujoudesta.

Esiintyminen oikeasti riski

Mitä tehdä, jos ujous hankaloittaa elämää? Mattila kehottaa puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa. Itsetutkiskelukin voi auttaa.

– Ujo voi yrittää olla piiloutumatta. Hän voi myös koettaa tunnistaa tunteitaan ja syitä tekemisilleen tai tekemättä jättämisilleen.

Mattilan mukaan ujous ei turhaan aiheuta pelkoja. Esimerkiksi esiintyminen on ujolle oikea riski. Konseptit saattavat seota ja ihminen pettyä itseensä.

– Omat huonot fiilikset ovat aina uhkaamassa. Esiintymispelko on kuitenkin se kapea alue, jolla ihminen tunnistaa ujoutensa parhaiten. Esimerkiksi parisuhteessa ujoutta ei ole yhtä helppo tiedostaa. (HäSa)