Uutiset

UKK - näkijä, tekijä ja osaaja

Toimituspäällikkö Markku Peltonen, osaava ja objektiivinen kirjoittaja, kirjoitti (HäSa 25.11.) kolumnin otsikolla ”Kekkonen jälleen kivisateessa”. Olen hänen tekstinsä kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Urho Kekkonen oli puolivuosisataisen julkisen toimintansa aikana monessa mukana. Aluksi lähinnä urheilujohtajana, sen jälkeen kansallisena ja kansainvälisenä politiikan hypervaikuttajana enemmän kuin nykyajan poliitikot ja ”valtiomiehet” yhteensä. Tähän vaikutti tietysti se, että sen aikaiset presidentin valtaoikeudet takasivat hänelle mahdollisuudet toimia todella vahvasti.

Kekkosen vahvuuksista suurimmaksi on mainittu hänen kykynsä menestyä ulkopolitiikan johtajana – niin kuin asia olikin.

Mietinpä vain, miten sodan jälkeen, jolloin UKK oli valvontakomission ankarassa puristuksessa J.K. Paasikiven kanssa, ja erityisesti hänen presidenttiaikanaan 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin Neuvostoliiton ankara painostus oli äärimmäisen kovaa.

Mietinpä vain, miten Suomi olisi p��rjännyt, jos maata olisi johtanut heikompi valtionpäämies. Kekkosta haukuttiin laajalti ”konsteistaan”, mutta hänen ansiostaan Suomi selviytyi jälkikäteen ajateltuna kummallisen hyvin.

UKK:n aikaiset presidentin valtaoikeudet antoivat hänelle mahdollisuudet vaikuttaa myös maan sisäiseen kehittämiseen. Ja hänhän vaikutti.

Esimerkiksi otan hänen 1960-luvulla pitämänsä desentralisaatio-, hajasijoituspuheensa, joka käynnisti koko yliopisto- ja korkeakoululaitoksessa valtavan kehityksen, tietysti Kekkosen valvovan silmän alla. Sitä ennen maassa oli ollut vain Helsingin ja Turun yliopistot ja muutama korkeakoulu. Tänään korkeinta yliopistollista ja korkeakouluopetusta annetaan ympäri maan ja tutkimusta tehdään valtavalla rintamalla.

Tällaisia esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, mutta tilanpuutteen vuoksi otan esiin vain toisen. Kekkosen tuella, avulla ja peräänantamattomuudella sittemmin vuorineuvoksen arvon saanut Uolevi Raade rakensi meille öljynjalostamot. Tämän UKK:n ja Raaden suurponnistuksen hedelmistä nautimme yhä näinä aikoina. Ilman emme öljyhuollossa pärjäisi.

Kekkosella oli virheensä ja kunnianhimonsa, mutta hän pani aina toimeksi kun katsoi sen aiheelliseksi. Ja vikkelästi, kärsimättömyydessään hän ei aikaillut.

Summa summarum: Kekkosen äärimmäiset kannattajat ja erityisesti äärimmäiset vihamiehet säilyvät niin kauan kuin elävät. Seuraava sukupolvi eli nykynuoriso jo lauhtuu ja ehkä sitä seuraava sukupolvi jo suo suuren isänmaanystävän, niin kuin Markku Peltonen lausuu, levätä haudassaan rauhassa.

Ahti Hietanen

Hämeenlinna