Ulkojäitä ja kiekkokeskusteluja

 

Oli jo pimenevä ilta tämän viikon alussa, kun suuntasin luistelemaan Hämeensaareen. Sidoin siinä vanhoja hokkareitani jalkaani ja jotenkin harjaantunut korvani teki ensihavainnot: kentällä olevalta pikkukaukalolta kantautui poikkeuksellisen kovien laukausten ääni. Jätin asian kuitenkin silleen, ja lähdin itse mylleröimään jäälle.
 
Mutta en olisi johtava analyytikko, jos silmässäni ei olisi jotain poikkeuksellista havainnointikykyä, kun kyse on jääkiekosta ja sen liikekielestä. Näillä vanhoilla polvillani, joissa on yksi jos toinen sotavamma peliajoilta, ei minun ole meneminen edes sinne pieneen kaukaloon nuorten pelimiesten sekaan. Mutta tällä kertaa jokin kiinnitti huomiotani niin kovin, että tohdin sentään hieman lähemmäksi kyseistä askia kuikuilemaan. Havaitsin, että aivan kuin kaukalossa liikuttaisiin poikkeuksellisen sulavasti ja yhtäkkiä muistin, että laukaukset kaukalon laitaan olivat paukkuneet äsken erittäin kovaäänisesti.
 
Mielenkiintoni heräsi lopullisesti.
 
Kas, Eerolahan se siinä! Ja tuossa viilettää Järveläinen! Ja nyt kovan rannevedon lähettää Rautiainen!
 
Pyhä toimitus
 
Moikkasin jätkiä nopeasti ja mahdollisimman pienesti, sillä ajattelin, ettei Johtavan ole syytä tungetella nuorten miesten pyhää toimitusta häiritsemään.
 
Siinä ne kikkailivat, ampuilivat ja kisailivat liigapelaaja Teemu Rautiainen ja Mestis-veljet Ville Järveläinen ja Ville-Veikko Eerola.
 
Olen itse ulkojäiden kasvatti. Järveläinen, Eerola ja Rautiainen ovat jäähalliajan lapsia, mutta olen kuullut, että taivasalla nämäkin miehet ovat aikoinaan susikäden temppunsa hioneet ja harjoitelleet.
 
Voin vain kuvitella, tai eihän minun tarvitse edes kuvitella, vaan tiedän, mille kolmikosta tuntui olla jälleen siinä kaikkein omimmassa elementissään jäällä mustan tähtitaivaan alla. Fiilis on kaikenkattava ja koskettelee pelimiehen eksistenssiä: täältä minä olen tullut, ja tänne minä olen aina palaava.
 
Toistan vielä itseäni: kyse on todellakin pyhästä toimituksesta.
 
Ulkojäillä Rautiainen on oppinut sen nopean murtonsa keskustaan muutamien veivien jälkeen – ja siitä tempaisu oikeaan yläkulmaan kiekko ohi maalivahdin hanskan yläkulmaan putken alle millimetrin tarkasti. Sellaisella osumalla Rautiainen muutama vuosi sitten kiskaisi Joel Armian tähdittämän Ässät laulukuoroon B-junioreiden SM-sarjassa pudotuspelisarjan viidennen ja ratkaisevan ottelun jatkoerässä.
 
Ja missä luulette, että Järveläinen on hionut huippuunsa sen temppunsa, jolla hän yllätti tuonnottain nuorten MM-kisoissa kivikovan Junior Tre Kronorin maalivahdin? Liike hyökkäysalueella omasta maalista nähden vasemmalta oikealle, ja puolimatala kuti sinne aivan nurkkaan maalivahdin kilpikäden ohi, josta veskari on juuri liikkunut pois – sitä on viilattu tunnista toiseen Tuomelan koulun kentällä aikoinaan. Olen nähnyt Järveläisen tekevän tismalleen tuon saman maalin yli puolenkymmentä kertaa eri sarjoissa.
 
Ilman ulkojäiden oppia Eerolasta ei olisi tullut niin monipuolinen pelaaja, mitä hän on. Kyse on satojen tuntien peliopista ulkojäillä. Laita Eerola hyökkääjäksi, niin homma hoituu. Siirrä hänet pakiksi, ja saat illan parhaat avaukset palkaksi. Eerola on jokaisen valmentajan unelmapelaaja.
 
Kyseiseen taitoon oppii, ei niinkään valmentajien pelikirjakoulussa, vaan enneminkin raikkaassa ulkoilmassa pakkasen kovettamalla jäällä.
 
Mikä on tarinan opetus hämeenlinnalaisille pikkupojille? No, minun ei kai tarvitse edes vastata tuohon kysymykseeni.
 
Uutta kiekkokeskustelukulttuuria Hämeenlinnassa
 
Kuten kaupunkimme oma kirjailija Juha Itkonen sanoo, Hämeenlinna on jääkiekkokaupunki. Jääkiekkokaupungiksi meillä ei ole kuitenkaan onnistuttu järjestämään kunnollisia jälkipelejä HPK:n pelien tiimoilta.
 
Ajattelin lyödä itseni tässä suhteessa likoon. Pohdin, että kun olen hyvä pelille, peli on sitten hyvä takaisin minulle ja meille kaikille täällä Hämeenlinnassa.
 
Alan pyörittää perjantai- ja lauantai-pelien jälkeen Johtavan Jälkipelejä Torin Panimossa. Illan pelikirja on aina hieman avoin. Paljon riippuu siitä, mitä yleisö toivoo ja mihin suuntaan yleisö tahtoo illan etenevän. Juuri pelatun pelin lupaan perata perin pohjin, mutta sen jälkeen sana on vapaa. Minulta voi kysyä ja ennen muuta minut voi haastaa keskusteluun.
 
Korostan, että kyse ei ole mistään kaupallisesta kyhäelmästä. Torin Panimoon on vapaa pääsy ja lauantaisin tilaisuus alkaa siinä joskus pelin jälkeen, noin kello 20. Tunnelman on tarkoitus olla rento mutta terävä – Kerhon, yleisön ja Johtavan arvon mukainen. Homma alkaa jo tänään HPK – SaiPa -pelin jälkeen, tervetuloa!
 
Eikä tässä kaikki. Olen aloittanut paikallisradiossa kiinnostavan keskustelusarjan Hämeen Sanomien päätoimittajan Pauli Uusi-Kilposen kanssa. Uusi-Kilposta hieman pelkään. Hän laittoi minut jo kerran verrattain lujille ja on luvannut jatkaa samaa linjaa.
 
Eli sanalla sanoen, kaupungissa on luvassa kiekkokeskustelujen kevät – tarjolla olevia ulkojäitä unohtamatta!
 

Päivän lehti

28.3.2020