Uutiset

Ulkoministeriö: al-Holista saapunut Suomeen kolme perhettä – pääsivät leiriltä pois omin avuin

Al-Holin leiriltä Syyriasta on saapunut Suomeen kolme perhettä Turkin kautta. Perheiden lapset ovat iältään alle kymmenvuotiaita.
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) johtama ulkoministeriö tiedotti, että al-Holista on saapunut Suomeen kolme perhettä. Kuva: AAMULEHTI
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) johtama ulkoministeriö tiedotti, että al-Holista on saapunut Suomeen kolme perhettä. Kuva: AAMULEHTI

Al-Holin leiriltä Syyriasta on saapunut Suomeen kolme perhettä, kertoo ulkoministeriö.

– Ulkoministeriö on avustanut suomalaisia lapsia ja heidän huoltajiaan konsulipalvelulain mukaisesti. Heille on Ankaran suurlähetystössä myönnetty matkustusasiakirjat ja heidän paluunsa Suomeen on järjestetty yhteistyössä Turkin viranomaisten kanssa, ministeriö toteaa tiedotteessaan.

Kyseessä ei ollut Suomen valtion aktiivinen kotiutusoperaatio, vaan leirillä olevat suomalaiset olivat päässeet omin avuin Suomen konsulaattiin.

Leirillä on ollut noin yksitoista suomalaista naista ja noin 30 lasta. Naisilla on ollut yhteyksiä terroristijärjestö Isisiin. Kun naiset saapuvat Suomeen, he ovat suojelupoliisin tarkkailussa. Lapsista huolehtivat sosiaali- ja terveysviranomaiset.

Suomalaisten saapumisesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Korona keskeytti kotiutusvalmistelut

Suomi kotiutti leiriltä kaksi orpolasta joulukuussa, mutta sen jälkeen operaatio on ollut jäissä koronapandemian vuoksi. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi Lännen Medialle aiemmin toukokuussa, että aluetta hallinnoiva kurdihallinto on sulkenut rajat, eivätkä lentoyhteydet esimerkiksi Irakin puolella sijaitsevaan kurdikaupunki Erbiliin ole toimineet. Leiriltä kotiutetut kaksi orpolasta lennätettiin Suomeen juuri Erbilin kautta.

Kotiutuksia edelsi poliittinen kiista siitä, keitä valtion tulisi auttaa takaisin Suomeen. Joulukuussa hallitus linjasi, että lapsia autetaan palaamaan, mutta velvoitetta aikuisten auttamiseen ei ole. Valmisteluja on koordinoinut ministeriön nimeämä erityisedustaja, joka on pitänyt yhteyttä sekä paikallisiin viranomaisiin että suomalaisten omaisiin kotimaassa.

Mahdolliset rikosepäilyt käsitellään Suomessa

Koillis-Syyrianitsehallintoalueen ulkopoliittinen edustaja Abdulkarin Omar kertoi alkuvuonna Suomessa vieraillessaan, että kurdihallinto haluaa asettaa vankileireillä olevat ulkomaalaiset Isis-taistelijat syytteeseen omassa tuomioistuimessaan.

– Näemme siinä monia juridisia ja oikeusturvaan liittyviä ongelmia. Alueella ei esimerkiksi ole parlamentaarisesti hyväksyttyä lainsäädäntöä, Haavisto totesi aiemmin LM:lle.

Haavisto on myöntänyt, että kansainvälisen tuomioistuimen perustaminen alueelle olisi kallista ja pandemian aikana muutenkin vaikeaa. Suomeen palaavien mahdolliset rikosepäilyt käsitellään suomalaisissa tuomioistuimissa.

Al-Hol-jupakka johti tutkintaan

Loppusyksystä nousivat julkisuuteen Haaviston ja konsulipäällikkö Pasi Tuomisen erimielisyydet päätöksenteosta suomalaisten avustamisessa. Ministeriö alkoi valmistella Tuomisen siirtämistä toisiin tehtäviin. Lopulta Tuominen sai jatkaa konsulipäällikkönä, mutta al-Holin tilannetta nimettiin hoitamaan ministeriön erityisedustaja.​

Poliisi ja valtakunnansyyttäjä selvittävät perustuslakivaliokunnan pyynnöstä, syyllistyikö Haavisto virkarikokseen pyrkiessään siirtämään Tuomisen virastaan, vaikka al-Holia koskevat asiat oli jo otettu pois.​

Juttua on päivitetty kauttaaltaan uusilla tiedoilla klo 16.30.

Päivän lehti

10.7.2020