Uutiset

Ulkopelin juhlaa Hämeensaaressa

Pesäpallo Paukku–Mynämäki 0–1

Hämeenlinna

Hämeenlinnan Paukku ja Mynämäen Vesa pelasivat pitkän kaavan mukaan pesäpallon naisten Ykköspesiksen ottelussa sunnuntaina Hämeensaaressa.

Ottelu venyi kotiutuslyöntikilpailuun, jossa Mynämäki oli parempi. Se teki kolme juoksua. Paukulla ei kolmen lyöjän jälkeen ollut yhtään pinnaa, joten homma oli käytännössä selvä. Essi Leppäsen kavennus (tuoja Sohvi Korhonen) oli enää pelkkää kosmetiikkaa: Mynämäki voitti 1–0 (1–1, 2–2, 0–0, 3–1).

Ottelun tasaisuus näkyy myös tilastoista. Paukulla oli 12 kolmostilannetta, Mynämäellä yksi enemmän. Kumpikin joukkue teki ennen kotiutuskilpailua yhdeksässä sisävuorossaan kolme juoksua, joista yksi tuli kummallekin harhaheiton takia.

Jokerit Mari Koskinen ja Essi Leppänen löivät Paukun juoksut. Tuojina kunnostautuivat Anni Heikkilä, Outi Aho ja Maija Rinnetie. Rinnetie pinkoi kotipesään toisen jakson neljännen vuoroparin tasoittavalla, kun Leppäsen hyvä lyönti painui kakkospesän takaa maisemiin – tosin vastustajan suosiollisella avustuksella.

Kummankin joukkueen ulkopeli oli laadukasta niistä harhaheitoista huolimatta. Paukun lukkarin hommat olivat nyt Fanni Kanervan harteilla. Kanerva hoiteli hommansa tyylikkäästi ja sai ykköspalkinnon. Anni Heikkilä huseerasi tällä kertaa polttolinjassa ja oli siinäkin roolissa erinomainen. Oikeastaan vasta kotiutuslyöntikilpailussa Paukun ulkopeli vähän nitkahti ja vastustaja sai kaksi juoksua melkein lahjana.

Oman lusikkansa soppaan toi syötönvalvoja, jonka työskentely kismitti Paukun pelinjohtajaa Toni Ojalaa.

– En ole ennen tällä kaudella tuomareista puhunut, mutta nyt jäi harmittamaan syötönvalvojan linjattomuus. Hän vei lukkareilta aseet. Siitä huolimatta Fanni (Kanerva) oli erittäin hyvä, Ojala sanoi.

Hänenkin mielestään ottelu oli ulkopelin juhlaa.

– Tiukkaa vääntöä puolin ja toisin. Sisäpelissä ehkä kumpikin joukkue oli nyt huono. Mynämäki oli tämän verran parempi. Meiltä hyvä taistelu sarjakolmosta vastaan. Sellainen tunne jäi, että olisimme enemmän ansainneet, ainakin yksi sarjapiste, Ojala mietti.

Naisten Ykköspesis vetelee viimeisiään tältä kaudelta. Paukulla on vielä j’äljellä kaksi ottelua: keskiviikkona se pelaa Hyvinkäällä ja lauantaina kello 13 Hämeensaaressa sarjapäätöksessään Kankaanpäätä vastaan.

Asiasanat