Kolumnit Uutiset

Ulkopuolisen silmin

Maahanmuuttokeskustelulla on aiheutettu informaatioähky. Vähän mahtuu silti vielä.

Tapasin viikonloppuna vasta Suomeen tulleen saksalaisen insinööriopiskelijan. Hän oli positiivisesti ilahtunut siitä, kuinka hyvin ulkomaalaiset otetaan täällä vastaan.

Asunto oli helppo saada ja se on puoli-ilmainen. Terveydenhuolto on hänellekin taattu, ja apua ja aktiviteetteja on paljon tarjolla. Tyytyväisyys kirvoitti vilpittömän kysymyksen: Finnish people are so welcoming, do you take a lot of refugees? Funny you should ask.

Kanta-Hämeessä jännitetään uuden hätämajoituksen perustamista Mainiemen entisen kuntoutuskeskuksen tiloihin. Forssassa vastaavaa suunniteltiin tyhjillään olevaan hotelliin, mutta kaupunginhallitus torjui suunnitelman.

Suomeen on saapunut alkuvuoden aikana lähes 6 000 turvapaikanhakijaa. Määrä on huomattavasti suurempi kuin viime vuonna, mutta silti moniin muihin maihin verrattuna naurettavan pieni.

Tapaamani saksalainen hämmentyi kovasti selittäessämme maahanmuuttotilannetta Suomessa. Hän kertoi, kuinka hänen yliopistonsa urheiluhallissa majoitetaan turvapaikanhakijoita, koska vastaanottokeskukset ovat täynnä. Pallokenttiä on käytössä vähemmän, mutta niin pienestä harva jaksaa valittaa.

Saksassa myös tavalliset ihmiset ovat alkaneet majoittaa pakolaisia kotonaan.

Tänä kesänä on ihmetelty, miksi työttömät suomalaiset ovat nirsoja työpaikkojen suhteen. On todettu, että niukka geenivaihtelu saattaa olla syynä nuorten miesten yllättäviin kuolemiin. Brittiläiskokeilun mukaan maahanmuuttajaoppilaiden suuri määrä voi nostaa koulun tasoa.

Syntyvyys on Suomessa laskussa. Väestö vanhenee ja huoltosuhde heikkenee. Voisi olla kannattavampaa korjata tilannetta tuomalla maahan lisää työikäisiä kuin motivoimalla suomalaisia lisääntymään ja odottaa lasten kasvua.

Eniten saksalainen ihmetteli sitä, kuinka piilossa Suomi on onnistunut pitämään vallitsevat mielipiteet. Hänen käsityksensä mukaan suomalaiset ovat kärsineet muiden vallan alla vähemmistönä ja itsenäistyneet alle sata vuotta sitten.

Hänen käsityksensä mukaan monet suomalaiset ovat paenneet kotimaastaan parempien olojen toivossa. Hänen käsityksensä mukaan suomalaiset ymmärtävät pakolaisia ja vastaanottavat heitä mielellään lisää.

Päivän lehti

3.4.2020