Uutiset

Umpisolmu avautui, kun pakettilajittelijat siirrettiin PAU:n ja Paltan sopimukseen – EK:n Häkämies lakkojen loppumisesta: "Ehti jo tulla kalliiksi yrityksille ja suomalaisille"

Postialan umpisolmu avautui, kun Posti Palvelut siirtyy pakettilajittelijoiden osalta Paltan jäseneksi. Lajittelijoille tulee siten uusi työehtosopimus Paltan ja PAU:n välille. Elinkeinoelämän keskusliitto esittää kolmikantaisen työn käynnistämistä tukilakko-oikeuden rajaamiseksi ja sanoo, että lakko ehti jo aiheuttaa vahinkoa Suomen taloudelle.
Jyri Häkämies vaatii hallitukselta toimia tukilakko-oikeuden selvittämisessä. Kuva: Kimmo Penttinen
Jyri Häkämies vaatii hallitukselta toimia tukilakko-oikeuden selvittämisessä. Kuva: Kimmo Penttinen

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies kiittelee sovun löytymistä Posti-kiistassa. Hän kuitenkin sanoo, että paljon vahinkoa ehti jo tapahtua.

– Kiistan ratkeaminen ja siitä seuranneiden tukiloppujen loppuminen on hyvä uutinen, mutta se ehti jo tulla kalliiksi yrityksille ja suomalaisille. Vielä kalliimmaksi lasku olisi tullut, jos satamat olisi suljettu torstaina ja perjantaina ja se olisi halvaannuttanut viennin ja tuonnin, Häkämies kommentoi tiedotteessa.

Häkämies vaatii kolmikantaisen työn käynnistämistä tukilakko-oikeuden rajaamiseksi. Lännen Median tietojen mukaan tukilakkokysymys oli mukana pitkään hallitusneuvotteluissa, mutta siitä ei lopulta tullut kirjausta hallitusohjelmaan.

– Postin työehtokiistaa tuettiin rajuilla tukilakoilla, mikä jälleen kerran osoitti suomalaisen työrauhalainsäädännön heikkouden kilpailijamaihin verrattuna, Häkämies toteaa.

Sovittelijan apua tarvittiin loppuun saakka

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala kertoi keskiviikkona aamupäivällä postilakon loppuneen, koska osapuolet olivat hyväksyneet sovintoesitykset.

Työehtosopimusneuvottelujen osapuolet eli Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) sekä Palvelutyönantajia edustava Palta löysivät tiistaina yhteisen näkemyksen työehtosopimuksesta sen jälkeen, kun 700 pakettilajittelijan kohtaloon oli löytynyt ratkaisu.

Valtakunnansovittelijan apua PAU ja Palta tarvitsivat vielä tiistai-iltana, sillä sovittelijan aiemmasta sovintoesityksestä oli löytynyt vielä uusi kiistakapula.

Yksi käänne kiistassa nähtiin sunnuntaina, jolloin Medialiitto hylkäsi silloisen sovintoesityksen. PAU, Palta ja Teollisuusliitto olisivat hyväksyneet esityksen. Medialiiton mukaan se ei voinut hyväksyä mallia, jossa lajittelijat olisivat työskennelleet Medialiittoon järjestäytyneessä Posti Palvelut Oy:ssä, mutta noudatteneet PAU:n kanssa solmittua tyeöehtosopimusta.

Medialiitto perusteli kantaansa sillä, että sen sopimusosapuoli on Teollisuusliitto. Lakko sai alkunsa Postin halusta siirtää 700 lajittelijaa emoyhtiöstä Posti Palveluihin ja siten halvempaan työehtosopimukseen.

Posti Palvelut palaa osittain Paltan jäseneksi

Medialiitto kiitteli keskiviikkona löytynyttä ratkaisua.

– Pakettilajittelijoita koskeva ratkaisu on toimiva. Olimme mielellämme myötävaikuttamassa sen syntymiseen. Tärkeintä on, että jakelua ja painamista halvaannuttanut lakko ja koko valtakuntaa haittaavat laajat tukilakot saadaan nyt loppumaan, toimitusjohtaja Jukka Holmberg sanoi tiedotteessa.

Medialiiton hallitus hyväksyi tiistaina Posti Palvelut Oy:n eron Medialiiton työmarkkinajäsenyydestä yhtiön paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnan työntekijöiden osalta. Posti Palvelut palaa pakettilajittelijoiden osalta Paltan jäseneksi. Muilta osin Posti Palvelut pysyy Medialiiton työmarkkinajäsenenä.

– Medialiitto neuvottelee jatkossakin jakelualan työehtosopimuksen Teollisuusliiton kanssa. Tällä tavalla sopimusjärjestelmä säilyy selkeänä, toteaa työmarkkinajohtaja Elina Nissi.

Sovinnon löytyminen merkitsee käynnissä olleiden tukilakkojen loppumista ja uusien peruuntumista. Lakkojen päättyminen voi kuitenkin vaikuttaa viiveellä esimerkiksi matkustajalaivaliikenteeseen.

Juttua on päivitetty klo 10.55. Juttuun on lisätty muun muassa Medialiiton kommentit ja muokattu otsikkoa.