Uutiset

Unelmana olympiamitali

Janakkalan lukion urheilulinjalla opiskeleva Luukas Saha, 16, valmistautuu heinäkuussa Bulgariassa pidettäviin judon alle 18-vuotiaiden EM-kisoihin ja Georgiassa järjestettävään Euroopan nuorten olympiafestivaaliin. Jos niissä käy hyvin, edessä ovat sen jälkeen vielä MM-kisat Sarajevossa.

– Tiukka kesä on tulossa. Juhannuksen aikaa vietän viikon vapaata, muuten harjoittelen ja kilpailen. En hakenut töitäkään kesäksi, jotta pystyn pitämään edes vähän lomaa, hän kertoo.

Suomessakin nuorille judokoille riittää kilpailuja, kuten SM-kisat ja syksyllä pidettävä turnaus, johon tulee osallistujia Venäjältä ja Itä-Euroopan maista.

Saha edustaa Orimattilan Judoseuraa, mutta hän kehuu Turengin yksikön urheilulinjan sopivan oikein hyvin omaan valmentautumiseensa. Opiskelu ja urheilu yhdistyvät sujuvasti.

– Tosi hyvin on mennyt. Kisamatkoillekin olen voinut sopia läksyt opettajan kanssa. Ja ihan hyvän tasonkin olen pystynyt pitämään, sellaisia kahdeksan ja yhdeksän numeroita on tullut. Koko urheilulinjan ryhmän kanssa olemme tehneet hyvää treeniä, ja olen soveltanut omat harjoitukset niiden mukaan. Muilta saa myös mietittävää omaan tekemiseen, kaikesta voi aina oppia uutta, hän kertoo.

Lukion Saha aikoo suorittaa kolmessa vuodessa, vaikka hän ensin pohtikin urakan jakamista neljälle vuodelle. Hän ei kuitenkaan halua jäädä kouluun enää sen jälkeen, kun kaverit jo kirjoittavat ylioppilaiksi.

Judoa Saha treenaa yleensä kaksi kertaa päivässä ja siihen hän saa apuja myös perheestä.

– Minulla on kotona paininukke, ja lisäksi harjoittelen iskän kanssa. Hänellä on kamppailulajitaustaa, ja koska hän on painavampi kuin minä, saan siinä hyvää harjoitusta matseja varten. Isä osaltaan vaikutti aikoinaan siihenkin, että valitsin judon. Kokeilin sitä kerran, ja siitä se heti jäi, hän muistelee vuosien takaista hetkeä.

Turengissa ei ole enää painiseuraa, mutta Saha arvelee, että hän on voinut omalla esimerkillään innostaa myös muita nuoria paikkakuntalaisia lajin pariin. Omaksi tavoitteekseen hän on asettanut olympialaiset

– Totta kai unelmani on päästä olympialaisiin ja ottaa sieltä mitali. Joskus se voi olla mahdollista, kun tekee paljon töitä. Välitavoitteena voisivat olla aikuisten maailmanmestaruudet, hän pohtii. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

21.10.2020

Fingerpori

comic