Uutiset

Unelmilla ei ole ikärajaa

Liisa ja Reima Niiniskorven kasvoilla on vieläkin Afrikan korkeimman vuoren, Kilimanjaron, rinteiltä hankittu rusketus. Jo vuosia hellitty haave Kilimanjaron huipulle kiipeämisestä oli kokemus, joita ei montaa elämään mahdu.

Unelman toteutumisesta on vasta vähän aikaa, mutta vaivihkaa jo uudet seikkailut ovat alkaneet itää pariskunnan mielessä. Unelma Himalajasta ja Nepalista on kalvanut mieltä jo vuosia niin kuin Kilimanjarokin aikoinaan teki.

– Himalajalle tekisi vielä mieli, vaikka ajatus kauhistuttaa, kun ikää tulee koko ajan lisää. Toisaalta olimme ryhmän vanhimpia Kilimanjarollakin, ja pääsimme silti perille. Hienointa on ylittää itsensä, pariskunta miettii.

Outoa ei haaveiden toteuttaminen Niiniskorville ole. Reima Niiniskorpi on ylittänyt Atlantin ja osallistunut Purjelaivasäätiön purjehdukselle Thaimaasta Goaan. Hauskoja muistoja on myös yhteisestä purjehduksesta Lissabonista Turkuun.

– Kyse on omien rajojen etsimisestä ja seikkailunhalusta. Kovin suureen ääneen ei uusista suunnitelmista kannata puhua, sillä jossakin vaiheessa ikä tulee vastaan, Reima Niiniskorpi pohtii.

Afrikan korkein vuori on haastava
Ajatus Kilimanjarosta kutkutti Niiniskorpien mieltä 90-luvun lopusta lähtien, mutta se toteutui marraskuussa. Kaikkiaan kuuden päivän vaellukselle osallistui 21 suomalaista ja 40 paikallista kantajaa sekä yhdeksän opasta ja kokkia.

Maallikoille ei kuuden päivän vaellus lähes kuuden kilometrin korkeuteen kerro paljon, mutta liikkuminen vuorilla on ilman vähäisen happipitoisuuden vuoksi raskasta. Neljäsosa Kilimanjaron huipulle pyrkivistä ei saavuta tavoitettaan.

– Eniten jännitti se, kuinka oma keho reagoi hapenpuutteeseen. Meille ei onneksi tullut vuoristotautia, vaan selvisimme päänsäryllä. Monet joutuvat keskeyttämään juuri vähän ennen unelman toteutumista. Se jos mikä vaatii henkistä kanttia. Vuoristotauti on kuitenkin hengenvaarallinen, Reima Niiniskorpi miettii.

Vaikka Niiniskorpien vaellus olikin Olympia-matkatoimiston järjestämä valmismatka, ei se hemmotellut osanottajiaan. Sää vuorilla oli kylmää ja kosteaa, eikä rinteille kyhätyissä majoissa ollut lämmitystä. Kaikki tarvikkeet piti kantaa mukanaan ja tuoda alas vuorilta, sillä kansallispuistoon ei saanut jättää mitään. Paikalliset kantajat hoitivat kantamisen, mutta vaeltajilla oli riittävästi raahaamista repuissaan, joissa oli kolme litraa nestettä ja vaatteita.

– Tähtiä löytyi vain taivaalta, ei majoituksesta. Turisteja ei päästetä ilman paikallisia vuorelle, sillä he tietävät, miten ilmastossa kannattaa liikkua. Korvissamme soi kauan kehotukset ”pole, pole” eli hitaasti. Vain hitaasti pääsee huipulle, kiirehtiminen ja vauhti estävät sen varmasti.

Hyvä peruskunto riittää
Raskainta Liisa ja Reima Niiniskorven reissussa oli viimeinen rutistus, jolloin he nousivat yöllä 4700 metrin korkeudessa olevalta Kibo Hutilta kilometriä korkeammalla olevalle Gillman´s Pointille. Vuoren korkeimpaan kohtaan Uhuru Peakille olisi pitänyt nousta vielä 200 metriä, mutta oppaat estivät sen terveyssyistä.

– Kaikki päivät olivat raskaita, sillä olimme liikkeellä aamusta myöhäiseen iltapäivään. Rankin oli viimeinen päivä, sillä saavuimme Kibo Hutille vasta illansuussa ja nousua piti jatkaa otsalamppujen valossa taas kello 23.30. Yöllä rinne oli kohmeessa ja helpompi nousta kuin päivällä. Kun näimme auringonnousun pilvien yläpuolella, oli tunne uskomaton.

Vaikka Kilimanjaron vaellusta ei suositellakaan sohvaperunoille, selviää siitä Niiniskorpien mielestä hyvällä peruskunnolla. Tärkeintä on sopeutua paikalliseen ilmanalaan ennen nousua. Niiniskorvet viettivät Tansaniassa neljä päivää ennen retken alkua. Kylmiltään ei vuorta valloiteta.

– Me kuntoilimme normaalia enemmän jo Suomessa ennen reissua. Minä kannoin repussa tietosanakirjoja tottuakseni kantamiseen. Onneksi olemme perusterveitä ihmisiä ja se kyllä riittää. Reiman diabeteskaan ei ollut este reissulle, Liisa Niiniskorpi sanoo.

Paluu Suomeen ja Hämeenlinnaan keskelle joulutohinoita oudoksutti Niiniskorpia, sillä Kilimanjaro oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

– Matka oli upea kokemus. Kilimanjaro kannatti kokea, nähdä ja aistia. Unelmat on hyvä toteuttaa nyt, sillä kukaan ei tiedä huomisesta. (HäSa)