Uutiset

Uniikin tuntua massatuotannossa

Ikea karistaa halpakaupan mainetta yhteistyöllä tunnettujen muotoilijoiden kanssa. Esineiden on tarkoitus olla yksilöllisiä, vaikka niitä tuotetaan teollisesti. Suomalaissyntyinen muotoilija Iina Vuorivirta suunnittelee unelmiensa lasiesineitä kierrätyslasista.

Tuotantolinjalla särkyneet viinilasit ja sekalaisen väriset lasinsirpaleet ovat muotoilija Iina Vuorivirran (s. 1988) aarre. Niiden myötä hän on ottanut jalansijan ruotsalaisen huonekalujätin Ikean muotoilijana.

– Kierrätyslasi oli hauska lähtökohta projektille, koska siitä tulee luonnostaan hiukan epätasaisen värinen lasimassa. Tuotteet ovat yksilöllisiä heti lähtökohdiltaan, vaikka ne on tuotettu teollisesti, hän sanoo.

Suomen vuoden 2013 nuori muotoilija Iina Vuorivirta aloitti Ikeassa muotoilijana pari kuukautta sitten ja pitää sitä suunnilleen lottovoiton kaltaisena onnenpotkuna.

Hänen ensimmäinen työnsä liittyy prototyyppivaiheessa olevaan sisustussarjaan. Vuorivirta suunnittelee siihen erilaisia lasiesineitä.

Massatuotannosta ja edullisuudesta tunnettuun Ikeaan siirtyminen ei ole kunnianhimoiselle muotoilijalle ongelma. Vuorivirtaa on opiskeluajoistaan lähtien kiinnostanut nimenomaan se, miten massatuotantoon voisi yhdistää yksilöllisyyttä – ja se tuntuu nyt olevan kuuma trendi kansainvälisissä suuryrityksissä.

Tukholmassa Beckmans College of Designissa ja muotoilun korkeakoulussa Konstfackissa opiskellut Vuorivirta tietää, että moni olisi valmis vaihtamaan paikkaa hänen kanssaan.

– Kyllähän Ikea on opiskelijapiireissä monille salainen unelmatyöpaikka, Iina Vuorivirta kertoo.

Vuorivirralle ”muotoilijan seikkailupuisto” aukesi hiukan äkkiarvaamatta, kun hän tapasi Ikean muotoilujohtajan Marcus Engmanin Tukholman huonekalumessuilla helmikuussa.

Jo muutaman viikon kuluttua nuori muotoilija matkusti eteläruotsalaiseen Älmhultin pikkukaupunkiin. Siellä, lähes metsän keskellä, sijaitsee Ikean tuotekehittelyn ja suunnittelun keskus, jossa muotoilijaa odottavat unelmaresurssit, huipputekniikka ja osaavat työryhmät. Sellaiseen kutsuun ei vastata kieltävästi.

Jättiläisyrityksessä muotoilija pääsee työstämään monenlaisia materiaaleja ja tekemään monenlaisia tuotteita. Esimerkiksi Vuorivirran tuleviin töihin kuuluu tekstiilejä, valaisimia ja luonnonmateriaaleihin liittyviä sisustustarvikkeita.

– Studiovaiheen jälkeen oli halu päästä kokeilemaan suurta skaalaa ja massatuotantoa, Vuorivirta sanoo.

Ennen Ikeaa Iina Vuorivirta työskenteli omassa studiossaan Tukholmassa ja teki nykyiseen verrattuna pieniä projekteja gallerioiden sekä muun muassa Artekin kanssa. Nyt oma studio on lepotilassa.

Jotta voisi yhtään ymmärtää Ikean muotoilufilosofiaa ja yrityksen kansainvälisen suosion tiettyä ristiriitaisuutta, täytyy palata yrityksen perustajan Ingvar Kampradin (s. 1926) ajatuksiin.

Kamprad määritteli 1970-luvulla tavoitteeksi, että yrityksen tuotevalikoimalle luodaan tyypillinen ruotsalaisuuteen perustuva imago. Hän lanseerasi myös käsitteen demokraattinen design. Sen mukaan pitää tarjota laatumuotoilua sellaisella hinnalla, että kaikilla on siihen varaa – ikään kuin liikevoitto ei olisikaan pääasia, vaan se, että kaikilla on kaunis ja terveellinen koti.

Filosofiassa kuultaa kaikuja 1900-luvun alusta, jolloin rakennettiin ruotsalaista hyvinvointiyhteiskuntaa eli kansankotia. Myös mallisto nojaa pitkälti skandinaavisen muotoilun sotienjälkeiseen menestykseen ja maineeseen.

Demokraattisen designin ajatukseen sopii, että Ikea ei ole erityisemmin kerskunut elitistiseksi mielletyllä kalliilla muotoilulla. Mallistossa on ollut jopa anonyymeja sarjoja, joiden suunnittelijaksi on merkitty kollektiivinen ”design of Ikea”.

Ikeasta väitöskirjan kirjoittanut Hanna Paimela Lindberg huomauttaa, että yritys alkoi esimerkiksi kuvastoissaan esitellä muotoilijoita näkyvämmin vasta 1990-luvulla.

Parissa vuosikymmenessä tilanne on muuttunut. Kun Ikea kutsui kesän kynnyksellä kansainvälistä toimittajakuntaa tutustumaan Ikean tuotekehittelyn keskukseen Ruotsin Älmhultissa, muotoilujohtaja Marcus Engman esitteli useita yhteistyökuvioita kansainvälisten huippusuunnittelijoiden kanssa.

Uusia mallistoja on tulossa muun muassa Ruotsin arvostetuimpiin lasitaiteilijoihin lukeutuvalta Ingegerd Råmanilta, lontoolaiselta muotoilijalta Ilse Crawfordilta sekä Katie Earyn, Martin Bergströmin ja Walter Van Beirendonckin kaltaisilta muotitaiteilijoilta.

Design on yksi tapa karistaa halpakaupan mainetta Ikean hartioilta, mutta Engmanin mielestä kyse on enemmästä.

– Olemme uteliaita näkemään, mitä yhteistyö esimerkiksi muotialan ammattilaisten kanssa voi tuoda kodinsisustukseen, hän sanoo. Hänen mielestään uteliaisuus pitää ison yrityksen ketteränä ja kiinnostavana.

Väitöskirjansa jälkeen Ruotsin radion uutis- ja ajankohtaistuottajaksi siirtynyt Hanna Paimela Lindberg löytää toisenkin perustelun. Rajoitetun ajan markkinoilla olevista huippumuotoilijoiden mallistoista tulee nopeasti keräilyharvinaisuuksia. Vastaavanlaista suunnittelijayhteistyötä on tehnyt ruotsalainen vaatekauppa H&M.

– Siinäkin ideana on yhdistää uniikkia ja massatuotantoa, hän sanoo.

Ikea sai alkunsa pienestä smoolantilaisesta postimyyntifirmasta 1940-luvulla.  Se on kasvattanut vientiään erityisesti 1980-luvulta lähtien, ja nykyään se on maailman suurin huonekalukauppa lähes 30 miljardin euron liikevaihdollaan. 

Pohjoismaisen selkeää ja yksinkertaista muotoilua levitetään maailmalle yli 300 tavaratalossa 43 maassa eri puolilla maapalloa. Päävientimaihin kuuluvat muun muassa Saksa, Yhdysvallat, Venäjä ja Britannia. Uusia markkinoita yritys on avannut Aasiassa.

Miten ruotsalaista designia voi viedä ympäri maailmaa? Eivätkö erilaiset makutottumukset ja kulttuuriset erot tee työstä mahdotonta?

Laatujohtaja Karen Pflug vakuuttaa, ettei mallistoja muokata eri maiden tarpeisiin. Tuotteet ovat samoja kaikissa tavarataloissa kaikkialla maailmassa.

– Olen asunut kahdeksassa maassa ja tiedän, että kansallisia makueroja on. Mutta ne, jotka tulevat Ikeaan, arvostavat nimenomaan skandinaavista, selkeälinjaista tyyliä, hän sanoo.

Monia Ikean klassikkomallistoja suunnitelleet sisarukset Knut ja Marianne Hagberg ovat samaa mieltä.

– Esimerkiksi Saksassa on kaksi aivan vastakkaista sisustuslinjaa. Saksalaisissa huonekalukaupoissa näkee niitä valtavia lipastoja, Saksan Ikeassa kevyitä koivukalusteita, Knut Hagberg havainnollistaa.

Silti hän ei yritä sovittaa Ikean tyyliä kansallisiin olosuhteisiin.

– Skandinaavinen, minimalistinen ja käytännöllinen tyyli omaksutaan Venäjällä, Kiinassa, joka paikassa, hän sanoo.

Iina Vuorivirta ryhtyy innoissaan suunnittelemaan tuotteita, jotka sopivat mihin tahansa kotiin, olipa se Aasiassa, Euroopassa tai Etelä-Amerikassa. Iso tiimi ympärillä auttaa – nuoren muotoilijan ei tarvitse yksin pähkäillä, mitä universaali muotokieli vaatii.

Marcus Engman on selittänyt Ikean mannertenvälistä menestystä paitsi ruotsalaisuudella, myös sillä, ettei ehdoin tahdoin etsitä eroja kulttuurien välillä. Sen sijaan keskitytään seikkoihin, jotka ovat yhteisiä kaikkialla maailmassa.

Sellaisia ovat esimerkiksi tieto, että kaupungistuminen kiihtyy.

Ihmiset asuvat suurkaupungeissa entistä pienemmissä asunnoissa, joten on syytä suunnitella pieniin huoneistoihin sopivia huonekaluja.

Ikean tutkimusosasto selvittää kaiken aikaa tällaisia trendejä tuotekehittelyn tueksi: missä ihmiset syövät (entistä harvemmin ruokapöydän äärellä) ja missä he lataavat kännykkänsä (melkein aina yöpöydällä).

Pieniä maakohtaisia eroja toki on.  Esimerkiksi amerikkalaiset haluavat suurempia ruokapöytiä ja isompia juomalaseja kuin muut. Kokoa voidaan kuitenkin muuttaa tuotantolinjalla, sitä varten ei tarvitse suunnitella kokonaan eri mallistoa.

Karen Pflugin mukaan usein sekin vaikuttaa, miten tuote valokuvataan ja esitellään kuvastoissa.  Hän tietää, että Intiassa ei suosita valkoista väriä, joka taas on Pohjoismaissa haluttua valoisuutensa ja selkeytensä takia.  Intiassa valkoinen on leskien ja surun väri.

Päivän lehti

8.4.2020