Uutiset

Uppopallon herruus yhä Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Sukeltajat piti paikkansa suomalaisen uppopallon valtiaana. Se kukisti Riihimäen Urheilusukeltajat niukasti 2–1 (0–0) lauantaina Pirkkolan uimahallissa Helsingissä pelatussa SM-loppuottelussa.

Finaali oli tiukka niin kuin Hämeenlinnan ja Riihimäen väliset mittelöt ovat tupanneet vuosikausia olemaan. Hämeenlinnan Sukeltajat meni toisella jaksolla 2–0-johtoon. Jussi Jokinen oli kummankin osuman isä. Riihimäen Urheilusukeltajien Tom Holmbäck kavensi ylivoimalla reilu minuutti ennen loppua, mutta tasoitukseen eivät riihimäkeläisten eväät enää riittäneet.

Riihimäki lähti finaaliin runkosarjan piikkipaikalta. Se oli voittanut Hämeenlinnan Sukeltajien joukkueen kolmessa SM-sarjan turnauksessa, joita pelattiin kaikkiaan neljä. Tosin Hämeenlinna tuli parhaalla miehistöllään vasta finaaliin. Aikaisemmissa kauden turnauksissa mestarijoukkueessa saivat nuoret tulokkaat peliaikaa.

Hämeenlinna ja Riihimäen valta-asema ei ole suomalaisessa uppopallossa horjunut. Mestaruus tuli Hämeenlinnan Sukeltajille neljättä kertaa peräkkäin. Vuonna 2010 juhli kultaa Riihimäen Urheilusukeltajat. Sitä ennen SM-sarjaa dominoi hämeenlinnalainen Ahveniston Vesipedot. Vesipedot oli mestari peräti kaksitoista kertaa peräkkäin. Nimenomaan vuonna 2010 syntyi Hämeenlinnan Sukeltajat Vesipetojen ja Hämeenlinnan Urheilusukeltajien fuusiona.

Pietarsaarelainen Diving-80 saavutti pronssia espoolaisen PSK Kuplan nenän edestä. Diving voitti pronssiottelun jatkoerässä 2–1.

Taustalla juniorityö

Sukeltajien pelaavan valmentajan Jari Hovikorven ja joukkueen kapteenin Rami Riikosen mukaan Hämeenlinnan ja Riihimäen joukkueiden menestyksen taustalla on aikoinaan hyvin tehty juniorityö.

– Hämeenlinnassa se tehtiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, Riihimäellä myöhemmin. Myös maajoukkueen runko on Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä, mestarit kertoivat.

Hämeenlinnan Sukeltajien mestarijoukkue on kokenut. Valtaosa pelaajista on juhlinut kultaa ennenkin.

– Meillä on yli nelikymppisiä kavereita, mutta he ovat pitäneet hyvää huolta kunnostaan. Pelirutiinia riittää.

Hovikorpi ja Riikonen kuitenkin myöntävät, ettei Hämeenlinnan Sukeltajat pysty vuolemaan kultaa samalla porukalla enää pitkään.

– Kaikkiaan meillä on 28 pelaajaa, joista 15 voi olla kerrallaan kokoonpanossa. Mukaan on tullut monta nuorta kaveria. He kaikki ovat saaneet kauden aikana peliaikaa. Tarkoitus on, että viimein saisimme sukupolvenvaihdoksen onnistumaan.

Finaalissa mestarien nuorta kaartia edusti uimarina tunnettu Heikki Luukko.

– Heikki tekee kovaa jälkeä sekä uinnissa että uppopallossa, Riikonen kehaisi.

Odotusten mukaan

Hovikorven ja Riikosen mukaan loppuottelu meni odotusten mukaan.

– Se oli tiukka peli, mutta sen me tiesimme. Riihimäkeä vastaan ei päästä helpolla. Pelasimme finaalin parhaalla porukallamme ja olimme tehneet taktisia hienosäätöjä tähän otteluun.

Ensimmäinen jakso jäi maalittomaksi, mutta sitä Hämeenlinna hallitsi selvästi. Pallo ja mieshässäkkä pyörivät enimmäkseen Riihimäen korin läheisyydessä.

– Etenkin ensimmäisen jakson pelasimme hyvin. Se meni taktisesti suunnitelmien mukaan, Hovikorpi vakuutti.

Pelisilmää oltava

Mitkä sitten ovat hyvän uppopallon pelaajan salat?

– Pitää olla pelisilmää niin kuin muissakin palloilulajeissa. Hyväkään uimari ei pärjää tässä lajissa, jos hän ei pysty hahmottamaan peliä. Nopeus on korostunut viime vuosien aikana. Tietysti aina pitää muistaa, että lajissa elementtinä on vesi. Kunnon on oltava hyvä ja on oltava voimaa, Hovikorpi ja Riikonen luettelevat.

Palloa pelataan veden pinnan alapuolella ja kori on altaan pohjassa. Sanomattakin on selvää, että uppopalloilijan on osattava sukeltaa.

– Sukeltaminen on tähän lajiin kuitenkin pieni kynnys. Sukeltamisen kyllä pystyy oppimaan.

Mestarijoukkue siirtyi uimahallista toiseen kultajuhliin.

– Olemme varanneet VIP-saunan Mäkelänrinteen uimahallista. Sieltä mennään aikanaan varmaankin katselemaan Helsingin yötä, mestarit selvittivät suunnitelmiaan.

Mestarijoukkue

Hämeenlinnan Sukeltajien mestarijoukkueeseen kuuluivat Henri Viinikainen, Jussi Marttila, Aki Ojala, Janne Pykälistö, Riku Riikonen, Marko Enberg, Jari Hovikorpi, Rami Riikonen, Janne Salonen, Antti Salonen, Jussi Jokinen, Ville Rantamäki, Heikki Luukko, Jussi Inkinen, Antti Vaahtera, Petri Nieminen, Aki Helander, Jouni Setälä, Tero Aulanko, Teemu Vaasvainio, Olli Kukkola, Oskari Sell, Petteri Silvola, Henri Liukkonen, Mikko Rassi ja Toni Pirinen (HäSa)

Asiasanat