Uutiset

Urheileminen vaihtui valmentamiseen

Sanna Saarman, 35, ei ole urheilua jättänyt, vaikka oma menestyksekäs huippu-urheilijan ura päättyi neljä ja puoli vuotta sitten.

– Kroppa oli sitä mieltä, että kovatehoinen urheilu on urheiltu, sanoo Saarman Heteniityn urheilukentällä Vuosaaressa.

Kenttä on tullut Saarmanille tutuksi – hän työskentelee nyt Viipurin Urheilijoiden valmennuspäällikkönä ja VU:n ryhmät harjoittelevat kesällä pääsääntöisesti Vuosaaressa.

Saarman on valmentajana omasta mielestäänkin vielä raakile.

– Sillä uralla olen vasta alkutaipaleella. Opittavaa on paljon. Valmentaminen on oikeastaan koko elämän kestävä koulu, hän arvioi vielä koko lailla lyhyellä kokemuksella.

Saarman on kuitenkin nähnyt oman urheilemisen ja valmentamisen erilaisuuden.

– Kun itse urheilin, en sitä välttämättä tajunnut. Valmentajaltakin vaaditaan tosi paljon. Hänen on oltava työhönsä hyvin sitoutunut. Valmennussuhde urheilijan kanssa on kuin parisuhde. Valmentajan pitää tietää urheilijasta lähes kaikki.

Saarmanin kanssa voi valmentamisesta puhua vaikka kuinka pitkään. Hän korostaa henkisen valmennuksen merkitystä ja yhteistyötä valmentajien kesken seurarajoista riippumatta. Erilaisia kuppikuntia ei Saarmanin mielestä kannata urheiluun suotta rakentaa, vaan suomalaisen urheilun yhteiseen hyvään pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Sanna Saarman on jo nyt mestarivalmentaja toisessa sukupolvessa. Pauli Saarman valmensi tyttärensä Sannan ottelumestariksi. Sannan valmennettava Miia Kurppa voitti puolestaan viime talvenakin hallimestaruuden ottelussa.

– Isä valmensi minua, kunnes täytin 21 vuotta. Hän oli vaativa valmentaja niin kuin pitääkin olla. Isä teki kovan ja hienon työn ja aika paljon saimme aikaankin.

Hämeenlinnan Kisassa kasvoi isänsä valmennuksessa Kalevan kisojen voittajaksi myös Sannan isosisko Niina Saarman-Bartholdi, joka oli yllätysykkönen pituushypyssä vain 16-vuotiaana vuonna 1993.

Urheilijan uransa jälkeen Saarmanin piti pohtia, mitä hän haluaa tehdä ”isona”. Hän oli valmistunut tradenomiksi kaupan alalta, opiskellut urheilujournalismia ja oli ollut mukana jo tv-tuotannossa.

– Urheilussa olin kuitenkin käynyt elämäni oppikoulun. Aloitin urheilemisen 6-vuotiaana. Siitä tiedän eniten ja siihen minulla on suurin polte.

Eipä siis ihme, että Sanna Saarman on urheiluhommissa.

– Junioreiden kanssa on mahtava tehdä töitä. Viime syksynä meillä olin 250 junnua eri ryhmissä, kun aloitimme uuden kauden.

Viipurin Urheilijoilla on hienot perinteet yleisurheilussa. Nyt seura on rakentamassa uutta nousua.

– Lähdimme liikkeelle melkein nollatilanteesta ja eteenpäin on menty hyvää vauhtia. Olimme juuri seurajoukkueiden piiricupissa kolmantena ja meillä on pienet mahdollisuudet päästä jopa valtakunnalliseen loppukilpailuun. Vuosi sitten VU oli vastaavassa cupissa sijalla 29.

Yksin ei Saarman VU:n nousua ole tietenkään rakentamassa.

– Kilparyhmässämme on lisäkseni neljä valmentajaa. Valmennuskaverit ovat tosi hyviä. Ilman heitä en olisi varmastikaan jaksanut hommia tehdä. Kaikkiaan meillä on 17 ohjaajaa, joiden kanssa työskentelen yhteistyössä. Myös aktiiviset lasten ja nuorten vanhemmat ovat seuratoiminalle älyttömän tärkeitä. Seuratasolla tarvitaan vapaaehtoisia ja heitä saisi olla enemmänkin.

Pituushyppy ja kolmiloikka olivat Sanna Saarmanin paraatilajeja. Silti hänet muistetaan parhaiten ottelijana. Seitsenottelussa Saarman saavutti muun muassa nuorten MM-pronssia.

– Se on kauhea, kova ja paras laji. Missään muussa ei ole samanlaista tunteiden skaalaa. Myönnän, että minulla on viha/rakkaus-suhde otteluun.

Asiasanat